Ketunmetsästäjä

O­len kier­tä­nyt kaup­po­ja ja hank­ki­nut tar­vik­kei­ta. Ne o­vat re­pus­sa­ni eväi­den kans­sa. Lai­toin­kin kun­nol­li­set: lit­tu­mak­ka­ra­lei­pää, tup­pi­li­haa ja put­ki­pih­vi­ä, pe­rus­mie­he­käs­tä sa­pus­kaa, jo­ta on hy­vä syö­dä met­säs­sä. Niin ja kah­vi­a. Kah­dek­san ter­mos­pul­lol­lis­ta vä­ke­vää kah­vi­a.

Pol­kai­sen met­sän­reu­naan ja jat­kan pol­ku­a pit­kin ja­lan. Kun saa­vun au­ke­al­le, vi­ri­tän kyn­si­tu­let ja juon en­sim­mäi­sen ter­ma­ril­li­sen. Kah­vi on hy­vää, te­ki­si mie­le­ni a­va­ta toi­nen­kin.

Rii­suu­dun, hei­tän vaat­tee­ni pih­kai­sen kuu­sen al­le ja ryh­dyn par­tu­roi­maan it­se­ä­ni. Ko­ti­par­tu­ri­ko­ne hu­ri­see ja kar­vo­ja tip­puu ka­ner­vik­koon. Mi­nu­a pa­le­lee, mut­ta a­jan kai­ken pois.

O­len to­taa­li­sen pal­jas. Met­sän­reu­naan on ker­ty­nyt kym­me­nit­täin ket­tu­ja, jot­ka nyö­kyt­te­le­vät ja o­soit­te­le­vat mi­nu­a. I­lah­dun. Kou­kis­tan sor­me­a­ni pu­na­kul­tai­sel­le ket­tu­ty­töl­le, jo­ka u­jos­te­lee, mut­ta tu­lee luok­se ja is­tah­taa kan­non pää­hän e­tee­ni.

Mi­nä a­je­len re­po­lai­sen i­han pal­jaak­si. A­loi­tan kuo­nos­ta ja e­te­nen koh­ti hän­tää. Muu­ta­mal­la no­pe­al­la ve­dol­la rii­sun ty­tön a­las­ti. Se kat­soo mi­nuun ja mi­nä nyök­kään. Ket­tu hau­kah­taa, loik­kaa koi­vil­leen ja pa­laa rin­kiin, jon­ne on tul­lut y­hä li­sää ket­tu­ja. Ne tun­gek­si­vat ja ha­lu­a­vat par­tu­roi­ta­vak­si.

A­je­len ket­tu­ja ko­ko päi­vän. Vä­lil­lä hauk­kaan tup­pi­li­haa ja hörp­pään kah­vi­a. Ke­tut tu­le­vat o­sil­le, ei­vät vä­li­tä li­hois­ta, vaan ha­lu­a­vat pelk­kää kah­vi­a. Kun se lop­puu, lä­he­tän yh­den jo par­tu­roi­duis­ta ke­tuis­ta ha­ke­maan li­sää kir­kon­ky­län baa­ris­ta.

Il­lan suus­sa ke­tut on par­tu­roi­tu. A­las­to­mi­na ne tun­nus­te­le­vat toi­si­aan, nuuh­ki­vat ja pai­na­vat kyl­ki­ään vas­tak­kain, ko­kei­le­vat juos­ta kyl­ki­myy­ry­ä, py­säh­te­le­vät ja nau­rah­te­le­vat.

Juom­me läh­tö­kah­vit. En­sik­si par­tu­roi­ma­ni ket­tu­tyt­tö is­tuu vie­res­sä­ni ja pai­naa kyl­ke­ään mi­nu­a vas­ten. Se on mu­ka­vaa. En malt­tai­si nous­ta. Hi­das­te­len ja nuuh­ku­tan ty­tön ket­tuut­ta.

Kun kah­vi on kaik­ki, ke­tut pa­laa­vat ko­loi­hin­sa. Ket­tu­tyt­tö hi­das­taa as­kel­taan ja vil­kai­see taak­seen. Mi­nä vil­ku­tan sil­le, se vem­paut­taa lie­ru­a hän­tään­sä ja loik­kaa var­joi­hin. Mi­nä kat­se­len sen pe­rään ja mie­tin, mi­ten pit­kä ai­ka tur­kin ta­kai­sin kas­va­mi­seen me­nee.

Il­ta pi­me­nee. Ke­rään kan­non ym­pä­ril­lä pak­su­na ker­rok­se­na lo­ju­van ke­tun­kar­van rep­puu­ni ja läh­den. Pol­jen koh­ti ko­ti­a, mut­ta en­nen kuin me­nen sin­ne, käyn ter­veh­ti­mäs­sä naa­pu­ri­a­ni. Hän kut­suu mi­nut si­sään, ja mi­nä as­te­len kes­kel­le o­lo­huo­net­ta, jon­ka sei­näl­le on ri­pus­tet­tu hir­ven­sar­vet ja nii­hin kak­si pit­kää a­set­ta. Pöy­däl­le on ka­tet­tu li­ha­sop­paa il­ta­pa­lak­si. A­vaan rep­pu­ni ja ra­vis­tan ke­tun­kar­vat hä­nen ma­tol­leen. Hän kat­soo mi­nu­a suu au­ki.