Keskikesäyö

On keski­yö. Musiikki soi ja aurinko paistaa. Kylillä on järjestetty lava­tanssit, ja niihin on tullut väkeä joka puolelta maa­kuntaa ja jopa pää­kaupungista asti. Pysäköinti­alue on täynnä matkailu­autoja ja asunto­perä­vaunuja. Syrjässä lavan takana nököttää keltainen teltta. Lavalla soittaa kolme hanuristia.

Alku­illan hanuri­jatsi on vaihtunut ensin pirun­keuhko­heviin ja sitten sirmakka­tangoon. Naiset kannattelevat miehiä tanssi­lattialla tai ruusuilevat seinän­vierus­penkeillä. Pihalla savuaa sata grilliä. Miehet syövät makkaroista itsensä ähkyyn. Välillä pensaikossa roiskuu oksennus, kun miehet helpottavat vatsansa turvotusta ja tekevät tilaa uusille makkaroille ennen kuin palaavat naisia naurattamaan.

– Minulla ei ole yhtään kivaa, Elina sanoo. – Äijille syöpöttely on tärkeämpää kuin tanssi.

– Yrittäähän ne, Alli toteaa ja viittaa tanssi­lattialla puhiseviin miehiin. – Käydään me välillä baarissa.

Baari on tyhjä lukuun ottamatta syrjä­pöydässä istuvaa korkea­hattuista miestä. Mies on pukeutunut jatsareihin, mustiin saapas­housuihin, kauluksettomaan valkeaan paitaan ja kirjavaan liiviin. Musta hattu taittuu kretliiniin. Miehen edessä on pullollinen mietoa olutta.

Elina ja Alli ostavat limonaatia ja maksa­makkaralla täytettyjä aprikooseja ja istuutuvat korkea­hattuista vasta­päätä samaan pöytään.

– Osaatko tanssia? Elina kysyy. – Vai oletko samanlainen paska kuin kaikki muutkin miehet?

– Joo, korkea­hattuinen mies vastaa.

Alli koskettaa Elinaa olka­päähän ja hyssyttää. Hän muistuttaa, etteivät kaikki miehet nyt ihan paskoja ole ja että hänkin on viettänyt lukuisia hyviä hetkiä miesten kanssa.

– Minusta tuntuu typerältä, kun miehet vaan mässäilevät, eivätkä halua tanssia. Saati että ne turvotukseltaan pystyisivät siihen, Elina sanoo ja lorauttaa eväs­pullostaan terästettä limonaatin sekaan. – Ihan kuin ne eivät välittäisi minusta tuon taivaallista.

– Mitä sinä sitten haluaisit? mies kysyy ja viittaa aprikoosi­kulhoon. – Onko noissa sipuli­maksa­makkaraa? Saanko maistaa?

Elina tyrkkää astian miehen eteen.

– Tanssia. Minä haluan tanssia. Ja että olisin merkityksellinen jollekin. Tai että joku välittäisi edes vähän.

Alli puuttuu puheeseen ja kertoo, että aika moni mies välittää Elinasta tai ainakin juoksee tämän perässä. Elina vaan antaa aina kaikille pakit, koska yksikään ei ole hänen mielestään kyllin hyvä hänelle.

– Suu­paltti, Elina sanoo, huitaisee ystäväänsä ja tunnustaa kaipaavansa hänelle omistautunutta miestä. – Haluan kokea olevani tärkeä ja korvaamaton. Minulla on siihen oikeus, eikö olekin?

– Hautuu­maat ovat täynnä ihmisiä, jotka ovat kokeneet olevansa korvaamattomia, mies toteaa.

Naiset katsovat häntä viistoon.

– En minä sitä tarkoittanut, Elina tiuskahtaa. – Äläkä ole olevinasi fiksu, kun et kerran ole.

– Enhän minä olekaan. Mutta tanssia osaan.

– Tanssi keskenäs, kuule. Söit kaikki aprikoositkin.