Kirsikkalenkki

– Olen huolissani, Elina tunnustaa parhaalle ystävälleen Allille.

Tämä nyökkää ja katsoo Elinaa mustan kajalin kehystämillä silmillään. Elina nousee ja hakee kahvi­kannun, kaataa molemmille santsi­mukilliset ja nostaa vielä yhden kirsikoilla koristellun lenkki­makkaran pöytään kahvi­natusteltavaksi.

– Kuulitko? hän kysyy. – Minä olen huolissani.

– Totta kai, ilman muuta, kuulenhan minä. Tämä kirsikka­makkara on tosi hyvää. Mikä sinua nyt sitten vaivaa?

– Ei minua mikään vaivaa. Minä olen huolissani. Vesi käyttäytyy omituisesti.

– Jos minä olisin huolissani aina, kun joku käyttäytyy omituisesti, en muuta ehtisi tehdäkään. Maailma on tosi omituinen paikka.

– Ei ole ennen ollut, ei ainakaan tästä kohtaa. Katso.

Elina kastaa sormensa täysinäiseen vesi­kannuun. Veteen jää sormen muotoinen kuoppa, joka vetäytyy hitaasti kasaan ja lopulta plopsahtaa umpeen.

– Hah. Ovela temppu, olet tehnyt vesi­hyytelöä ja kuvittelet minun menevän lankaan. Ei tuollaista olekaan.

Alli kokeilee, mutta hänen sormensa ei jätä veteen reikää. Hän nappaa Elinaa kädestä ja tunnustelee sitä.

– Miten teit sen? hän kysyy. – Sinulla oli jotain kädessä. Eikö?

– Ei ollut. Minun käteni vaan on sellainen. Tai minä. Kylvyssäkään ei tee enää mieli käydä.

– Minusta tuo on jännä. Milloin se alkoi?

– Juhannus­tansseista, kun tapasin se korkea­hattuisen miehen, muistatko? Elina sanoo ja tökkii reikiä veteen ja kahviinsa. – Tämä on pahentunut koko ajan. Mitä jos reiät jäävät kohta olemaan?

– Sehän olisi vaan hyvä.

– Hyvä? Eikä olisi! Miten niin?

– Ajattele, mitkä bisnes­mahdollisuudet. Voisit myydä reiällistä vettä. Siihen eivät muut pysty.

– Totta! Veden rei'issä voisi säilyttää vaikka klemmareita tai kyniä.

– Niin ja ajattele, voisit kuitenkin käydä kylvyssä ja käyttää syntyvää vesi­muottia kehosi jäljentämiseen. Maailmassa on ainakin miljoona miestä ja naista, jotka haluaisivat sinut viereensä. Jäljennöksen voisi tehdä vaikka lateksista.

– Totta. Nyt en kohta malta enää odottaa. Mitä jos niitä muotteja myisi sellaisinaan. Niitä voisi olla eri­värisiä ja eri­tavoin sisustettuja. Vaikka oravan­nahalla.

– Se olisi kyllä hyvä. Huomaatkos nyt?

– Huomaanko mitä?

– Ihan turhaan olit huolissasi. Onko sitä kirsikka­lenkkiä vielä?