Lastenkasvatusta

Kaksi paris­kuntaa, Olli ja Anja sekä Outi ja Antti istuvat iltaa ja maistelevat Ollin panemaa koti­olutta. Työ­asiat on puhuttu ja olut herkistää kielen­kantoja.

– Teillä on täällä niin hienoa, Outi toteaa. – Oikea kulttuuri­koti, kirjoja hyllyssä ja kaikkea.

Anja vähättelee kotinsa arvoa, vaikka Olli työntää kyynär­päätä hänen kylkeensä.

– Meillä on paikat nykyään ihan sekaisin, Outi jatkaa. – Koko ajan pitäisi olla siivoamassa.

– Kaikkea ei voi saada, Anja toteaa. – Minäkin ajattelen välillä, millaista olisi, jos lapset kirmailisivat tässä meidän jaloissa.

– Totta. Miten teidän lapset muuten voivat?

Anja nousee ja pyytää Outia seuraamaan. Miehetkin lähtevät. Naapuri­huone on kalustettu lasten­huoneeksi. Lelut ovat järjestyksessä ja lattia tyhjä. Nurkassa seisoo kaksi tukevaa tammi­tynnyriä.

– Kumpi on Lisa? Outi kysyy, ja saa kuulla että Lisan tynnyrin päällä on kuminen sammakko.

– Tämä toinen on sitten varmaan Jani? hän jatkaa. – Mitenkäs vanhoja nämä nyt ovat?

– Kolme ja viisi, Anja sanoo ja tirkistää tapin­reiästä tynnyriin. – Nukkuvat molemmat.

Muutkin kurkistavat. Olli esittelee ruokinta­letku­systeemiä, jonka hän on rakentanut ilta­puhteinaan.

– Tähän säiliöön menee kahden viikon annos, niin me ehditään Anjan kanssa hyvin käydä Kanarialla ilman, että tarttee miettiä lasten­kasvatus­juttuja. Kätsää, eikös?

Kaikki nyökyttelevät ja palaavat olo­huoneen valkeille nahka­divaaneille. Olli tuo lisää olutta ja kaataa kaikille.

– On se kuitenkin melkoisen kova homma, hän sanoo. – Ajatelkaa nyt, niitä pitää ruokkia melkein kaksi­kymmentä vuotta ennen kuin ne ovat aikuisia. Teillä ne vielä juoksevat pitkin taloa.

– Joo. Me ei haluttu tynnyri­kasvatusta, vaikka se onkin kaikkein turvallisin vaiht­oehto, Antti selittää ja rapsuttaa puolisoaan hiusten alta. – Tämä Outi on niin luomu­ihminen.

– Ei ne meilläkään juokse, Outi sanoo ja hyrisee, – tai juoksee, mutta eri tavalla.

– Miten niin eri tavalla?

– Outi tapasi yhden tyypin, Antti kertoo. – Se tunsi kaiken­laisia ihmisiä. Me saatiin sen kautta taikaa lainaksi.

– Ai sellaistakin vielä on?

– On toki. Tämä varsinkin oli hyvä taika. Se muutti meidän lapset koiran­pennuiksi. Sellaisiksi pieniksi suloisiksi söpöläisiksi, joilla on isot tassut ja kaikki.

– Koiran­pennuiksi? Nekös teillä nyt sitten sotkevat?

– Ne. Tosin nykyään vähemmän kuin ennen. Ne ovat jo sisä­siistejä.

– Miksi te niistä koiria halusitte?

– Mietipäs. Ne ovat vuodessa parissa isoja ja sitten ne voi muuttaa takaisin ihmisiksi. Pari vuotta teidän kahta­kymmentä tynnyri­kasvatus­vuottanne vastaan. Kyllä siinä voi hetken aikaa katsella sotkujakin. Vieläkö sulla on sitä olutta?

Olli kaataa lasit täyteen ja haastaa Antin pelaamaan kortti­shakkia. Outi näyttää koiran­pentujen kuvia Anjalle, joka kiljahtelee osoittaakseen ihastustaan.

Vieraat ovat lähteneet, ja Anja ja Olli odottelevat unta huoneessaan. Anja kysyy, pitääkö Olli koirista. Olli pudistaa päätään ja toteaa olevansa enempi kissa­ihminen.

– Outi sanoi, että niistä saa kissan­poikiakin. Haluaisitko olla parin soman kissan­poikasen iskä vähän aikaa? Haluaisitko? Minä olen niin kyllästynyt Kanariaan.