Resiina kulkee kevyesti. Malla pumppaa sen puomia, tuuli ja ajoviima tuivertavat tukkaa ja nostavat vettä naisen silmiin. Keväisten koivujen vihreys tuoksuu. Raiteet rallattavat resiinan rautapyörien alla.
Normivuoron Pendolino imee sähköä ajolangasta ja porhaltaa kiskoilla niin että aikataulut soivat. Mallaa harmittaa. Hän hidastaa Pendolinon perään ja käskee väistämään, pyytää rataa ja latua. Juna jatkaa normikiitoaan.
Malla harmistuu entisestään. Juna mokoma on olevinaan radan valtias. Ei luulisi olevan liikaa pyydetty, jos toinen haluaa ohitse. Itsepä pyysi.
Malla pumppaa puomia. Hammasrattaat kirskuvat, voima siirtyy resiinan pyöriin ja kasvattaa kulkupelin nopeutta. Resiina tönäisee Pendolinoa, tönäisee taas, ja vielä. Juna ei väistä. Malla kiristää hampaitaan pienellä jakoavaimella, oikaisee suunsa viivoittimella ja ajaa resiinan kiinni junan perään, pyyhkäisee vaaleita hiuksia silmiltään ja pumppaa. Resiina puskee Pendolinoa, junan vauhti kiihtyy ja ylittää turvanormit. Automatiikka jarruttaa, mutta Malla ei luovuta. Hän vatkaa puomia yhä nopeammin, yhä voimakkaammin. Pendolino jarruttaa niin, että sen kaikki pyörät iskevät tulta ja kipinöitä. Radanvarteen syttyy ruohikkopaloja.
Veturinkuljettaja ilmestyy takaohjaamoon, avaa ikkunan ja kysyy, mitä pentelettä nainen puuhaa ja kieltää saman tien moista puuhaamasta.
– Latua, Malla sanoo. – Väistä!
– Junallako?
– Niin. Milläs sitten?
Kuski näyttää kieltään Mallalle, sulkee ikkunan ja katoaa näkyvistä. Malla tuhahtaa. Mokoma yhteistyökyvytön hyypiö.
Resiinan vauhti vähenee. Välimatka Pendolinoon kasvaa. Seuraavassa kaarteessa Malla tempaisee resiinan ratapenkalle ja pumppaa Pendolinon ohitse sisäkautta. Sepelimurikoita sinkoilee junan kylkeen ja ikkunoihin.
Kun Malla palaa raiteelle Pendolinon eteen, veturinkuljettaja soittaa pilliä ja pui nyrkkiä, irvistelee ja näyttää käsimerkkejä. Malla pumppaa pois tiehensä, heilauttaa kesäisen kukkamekkonsa helmaa ja pyllistää veturinkuljettajalle niin, että punaiset pikkuhousut vilahtavat.
On uusi peikkovuosi. Pöö.
Mallan pitää nyt ehdottomasti kehitellä resiinaa siihen suuntaan, ettei olisi junien aikatauluista riippuvainen.
VastaaPoistaResiinaan voisi ruuvata riippuliitimen. Ilmassa on tilaa, eikä siellä pilvien päällä tarvitse katsella junakonnarien kamalia käsimerkkejä.
Toinenkin hyvä neuvo minulla olisi vielä Mallalle antaa:
Resiinan rautapyöriin irroitettavat kummirenksupyörät! Kun junailija ei anna latua, niin ei kun vauhdissa vaan pyöriin pehmusteet ja ensimmäisellä ylikäytävällä kääntää resiinan nokka tien suuntaan.
Eikä kahta ilman kolmatta: Veneen potkurimoottori olisi hyvä resiinan persauksisissa valmiiksi ruuvattuna. Silloinpa siltojen kohdilta voisi plumpsahtaa veteen ja junan ohi lipuessaan Malla saisi puhaltaa pilliin. Pillihän resiinoissa on varmasti jo luontaisestikin heti valmiina.
Peikolle Pöö uudeksi vuodeksi!
VastaaPoistaHyvin näyttää lähteneen käyntiin Peikollakin, ei yksi Mallalla.
Hauska kesäinen tuulahdus. Hyräilijä on pikkupoikana sammutellut noita ruohikkopaloja junan jälkeen, he kun asuivat kaarteessa, jossa pyörät iskivät kipinää ilman Mallan työntämistäkin. Tai mistä minä tiedän, vaikka Malla olisi silloin jo ollut asialla.
Huikeaa, että joku pistää pendolinolle kampoihin ja vielä nainen! Kiitos Peikko ♥
Pöö vain täältäkin.
VastaaPoistaMalla kyykytti Pendolinoa oikein kunnolla.
En minä ole ikinä uskonutkaan, että Pendolinot olisivat kaikkein nopeimpia.
VastaaPoistaPööpötipöö! Hyvin menee, mutta menköön!
VastaaPoistaresiinalla olen kulkenut
VastaaPoistaIhana tarina, kiitos Peiko...;)
VastaaPoistaPÖÖ-pöö!!!
Resiinasta keskusteltiin eräässä porukassa joulun aikaan täälläkin.
VastaaPoistaOlisi mielenkiintoista tietää miten ja mistä Malla resinan valitsi kulkuneuvokseen.
Niitähän on ollut joka lähtöön: https://www.google.fi/search?q=resiina&biw=1366&bih=619&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=A1qoVPT4I4arU9CAg6AL&ved=0CDQQsAQ
Vanhat vehkeet ovat joskus paljon parempia kuin uutukaiset, niistä voi löytyä yllättävä tehokkuutta.
VastaaPoistaTarinassa oli ytyä! Tuommoisia hitaita Pendolinoja matelee pitkin rataa, eikä edes pysähdy paljon missään. Toista se oli ennen lättähattujen aikaan!
VastaaPoistaIhana Malla, jotenkin tutun oloinen.. Huikeaa Uutta Vuotta kertojalle, toivon lisää samankaltaisia resiinatyttöjä:)
VastaaPoistaReippaa sorttine naisihmine toi Malla :)
VastaaPoistaAhaa, Peikko alkaa vuoden liiottelemalla !
VastaaPoista