Makkarapeli

– Äiti! Mulla on nälkä. Saanko leipää? Kalle kysyy hetkeä ennen kuin ruoka on valmista. Äiti hätistää pojan leikkeihinsä ja lupaa sanoa, kun on ruoka-aika. Mokoma on aina nälkäinen, mutta ei se mikään ihme ole tuollaisella kasvu­vauhdilla. Ensi vuonna se on jo koululainen. Aika menee niin kovin äkkiä.

Ruoka­pöydässä Kalle pistelee kolme lautasellista liha­soppaa ja haluaa leipää päälle, ruis­paloja, ne ovat pojan herkkua.

– Ja voita, Kalle pyytää. – Ei tuota iskän terveys­laardia.

Iskä hymähtää ja sipaisee ruis­palalleen ohuelti kevyt­margariinia. Äiti hymyilee ja ojentaa voi­lautasen pojalle, joka voitelee leipänsä paksulti reilusti suolatulla voilla ja jää tutkimaan aikaan­saannostaan.

– Kato, äiti. Tämä näyttää melkein samalta kuin iskän puhelin.

– Niinpä näyttääkin. Se on vaan eri­värinen. Iskällä on punainen.

– Minä soitan mummolle, Kalle riemastuu ja tökkii leipää sormellaan. Iskä pyörittelee päätään ja tuhisee. Vaimo saisi opettaa pojalle käytös­tapoja, eikä aina lähteä mukaan sen hullutuksiin.

Kalle painaa leivän voi­puoli edellä korvaansa vasten ja kuuntelee, odottaa että mummo vastaa. Iskä katsoo pojan touhuja suu auki, äiti hymyilee.

– Haloo, poika sanoo. – Mummo? Täällä on Kalle. Joo. Mitä kuuluu?

Kalle jää kuuntelemaan. Iskä vilkaisee äitiä ja pyöräyttää silmiään. Pojalla on liikaa mieli­kuvitusta, se päätyy vielä ongelmiin sen kanssa.

– Joo sanon. Kuulemiin mummo.

– Se oli lyhyt puhelu, äiti toteaa. – Mummolla taisi olla ruoka hellalla.

– Ei kun pappa oli lähtenyt ulos ilman housuja. Se istui hangessa portin pielessä, eikä muistanut miten se avataan. Mummo lähti viemään sille pilkki­haalaria.

– Saman­laista koko suku, iskä tuhahtaa. – Yksi muistamaton karkailee ja toinen pöhkö vielä auttaa. Montakohan kertaa niillekin on sanottu, miten asiat pitää hoitaa?

– Anna niiden olla, ne ovat ihan tyytyväisiä elämäänsä. Ei meidän tarvitse siihen puuttua.

– Entäs tuo poika? Korva täynnä voita. Voisit sinäkin vähän kieltää sitä joskus. Soittaa nyt muka leivän­palalla. Mitä jos minäkin leikkisin ruualla?

Kalle pyöräyttää korvaansa sormellaan ja nuolaisee siihen kertyneen voin, kaapaisee leivän päältä vielä lisää rasvaa suuhunsa. Iskä tuhisee, pistää kolme erityisen ohutta kevyt­metvursti­viipaletta leivälleen ja esittelee sitä Kallelle.

– Minullapa on makkara­peli.

– Kivaa, Kalle sanoo ja kurkottaa kättään kohti särvin­kulhoa. Hän nostaa omalle leivälleen tuhdin nipun jahti­makkara­siivuja, siirtää niitä vielä hetkeksi syrjään ja tököttää leipää etu­sormellaan. Iskän leipä pirahtaa ja värisee miehen kädessä.

– Vastaa, iskä!

– Miten?

– Painat siitä keskeltä, noin. Nyt voidaan pelata. Minä aloitan.