Jättikahvi

– Jätti­kahvi, Liina tilaa ja saa juomansa muovi­kantisessa pahvi­mukissa.

Ravintola­vaunun jokaisessa pöydässä istuu joku. Liinaa harmittaa. Hän olisi mieluusti istuskellut itsekseen ja ajatellut omiaan. Matkustavaiset ovat usein suulaita ja haluavat tietää, mihin toiset ovat matkalla ja matkustavatko he useinkin täällä.

Harmistus vaihtuu hymyyn, kun Liina huomaa Teron, joka istuu yksin takimmaisessa pöydässä. Sinne. Teron kanssa voisi hyvin jutella ja vaihtaa kuulumisia.

Kun Tero näkee Liinan, hän hymyilee ja nostaa molempia käsiään.

– Sinähän kovasti ilahduit, Liina sanoo ja hymyilee. – Et ole ennen noin leveästi tervehtinyt.

Teron ilme synkistyy. Juna humisee ja nielee kilometrejä. Liina hoitaa kahvi­hampaansa pakotusta ja hörppää kahviaan. Kahvi on kuumaa. Nainen inahtaa ja peittää suunsa kämmenellään.

– Hitsin pimpulat! Että elämä koettelee, hän sanoo. – Mitäs sinä synkistelet?

Tero puhkeaa kiroilemaan ja ryöpyttää voima­sanoja ravintola­vaunun pöydälle, josta ne kimpoilevat Liinan syliin. Tämä vetäytyy taaksepäin tuolissaan, suojaa jätti­kahvia kämmenillään ja katsoo toista silmät suurina.

– No?

Tero vetää henkeä ja laskee molemmat kätensä pöydälle. Hän katsoo Liinaa suoraan silmiin. Suu on suora viiva.

– Elämä koettelee, Tero sanoo, – minuakin, vaikka et usko.

– Kokeile.

– Luin eilen illalla ennen nukkumaan­menoa kirjaa, jossa pää­henkilö joutui peili­maailmaan. Siellä kaikki oli väärin­päin, nurjallaan tai ainakin eri päin kuin täällä.

– Näitkö painajaisia?

– En. Mutta…

– Mutta mitä? Liina kysyy ja hörppää kahviaan. Tero ärsyttää häntä tahallaan, ihan selvästi.

Tero tarttuu kaksin käsin kahvi­mukiinsa ja nostaa sen suunsa eteen.

– Tätä, hän sanoo, kallistaa mukia ja juo sen tyhjäksi.

– En ymmärrä mitä tarkoitat, Liina tuhahtaa.

Tero katsoo pöytää ja heiluttelee tyhjää pahvi­mukia käsissään. Hän puhuu hiljaisella äänellä ja kertoo, että oli aamulla peilin edessä laittanut parta­vaahtoa oikealle poskelleen, ja sitä oli tullut saman tien vasemmalle poskelle. Ja kun hän oli sitten ajanut partaansa oikealta, se oli hävinnyt myös vasemmalta.

Liina tirskahtaa ja iskee silmää Terolle. Tämän jutut ovat kerta kerralta hullumpia.

– Verraton juttu, hän sanoo. – Siksi veuhdot molemmilla käsilläsi samaan tahtiin. Koetat saada minut uskomaan, että olet puoliksi peili­maailmassa.

– Ei se mikään juttu ole, Tero sanoo ja ottaa Liinan käden molempiin kämmeniinsä. – Vaan surkeaa totista totta.

– En usko. Liina sanoo. – Viimeksi uskoin, kun väitit, että… no, enää en usko.

– En minä usko tätä itsekään, Tero toteaa ja nousee pöydästä. – Nähdään taas.

Liina heilauttaa kättään ja hymyilee. Juna heilahtaa, Tero horjahtaa ja tukeutuu ravintola­vaunun pöytiin, kulkee pitkin junan käytävää ja askeltaa molemmilla jaloillaan saman­aikaisesti.