Vappuviuhka

Tori on täynnä rihkama­kauppiaita. Tarjolla on hassuja silmä­laseja, irto­neniä, hattaroita, markkina­palloja, vappu­viuhkoja ja ilma­palloja. Helppo­heikit huutelevat, myyvät säkeittäin karkkeja ja kehuvat tekevänsä tappiota joka säkillisestä. Lapset pysähtelevät kojuille, katsovat kiiluvin silmin tavara­paljoutta ja haluavat kaiken näkemänsä. Itku ja parku ja riemun­kiljahdukset täyttävät ääni­maisemaa.

Valtteri, aika­mies jo, on ostanut itselleen ilma­pallon ja hattaran. Pienenä hän jäi aina paitsi ja katseli kateellisena kavereiden jätti­palloja, jotka nostivat kevyesti monta pikku-ukkoa maasta. Hänkin olisi halunnut. Nyt hän sai, kun itse niin päätti, vaikka koko juttu tuntuikin pahasti synniltä ja tuhlaukselta.

Reinokin, Valtterin kaveri, on hankkinut ilma­pallon ja tulee se kourassaan ulos pienestä teltta­kojusta. Hän morjestaa Valtteria ja hymyilee leveästi.

– Mikäs nyt naurattaa? Valtteri murahtaa.

– Kävin ennustajalla. Kyllä kannatti. Elämä hymyilee kuule, voitan lotossa ja raveissa.

– Niinkö se lupasi? Paljonko maksoit sille?

– En mitään. Sovittiin, että se saa prosentit minun voitoista.

Myöhemmin samana päivänä, kun hattara on syöty ja naama pesty, Valtteri kurkistaa ennustajan kojuun. Sen hämärässä istuu bodarin näköinen mies ja syö nakki­sämpylää. Sinappia on tippunut pöydälle.

– Peremmälle, mies sanoo. – Onhan sinulla pallo?

Valtteri luikahtaa ovi­kankaan liepeiden välistä telttaan.

– On tämmöinen, hän sanoo ja esittelee vappu­ylpeyttään, pientä vaalean­punaista ilmapalloa. Mies hymyilee ja toteaa pallon juuri sopivaksi.

– Sopivaksi mihin? Valtteri kysyy ja siirtää aarteensa selän taakse turvaan. Hänen palloaan ei muut veisi.

– Minä ennustan siitä. Kristalli­pallo kului niin ohueksi, että sillä ei tee enää mitään.

– Sinä ennustit minun kaverille, että se voittaa lotossa ja raveissa.

– Muistan. Sillä olikin hieno pallo, hopeinen ja kiiltävä. Siitä näki pelkkää vaurautta ja menestystä. Katsotaanko, mitä sinun pallostasi näkyy?

Valtteri epäröi, mutta ojentaa pallonsa ennustajalle. Tämä vie sen lähelle kasvojaan, painaa silmänsä miltei kiinni pallon pintaan ja hymyilee.

– Niin hienoa, ennustaja toteaa, ja Valtterin sisällä syntyy onnen tunne.

– Maailmasi näyttää ruusun­punaiselta, ennustaja jatkaa, – mutta se on harhaa, pelkkä näky.

Valtterin onni sammuu ja muuttuu kylmäksi kiveksi. Hän tiesi tämän. Ei siihen mitään ennustajaa olisi tarvinnut. Maailma on muuttunut päivä päivältä kurjemmaksi. Mitkään hattarat ja ilma­pallot eivät sitä muuta yhtään paremmaksi.

Valtteri painaa leukansa rintaan ja tekee lähtöä.

– Odota! bodarin näköinen ennustaja sanoo.

– Paljonko? Valtteri kysyy ja kaivaa lompakkoaan esille. Raha­massi on kadonnut, varastettu tietysti.

– Äh. Anna olla. Ota tämä.

Ennustaja ojentaa Valtterille vappu­viuhkaa, jonka kahina lähtee kirkkaan­punaisista paperi­suikaleista. Varsi on puinen ja siitä kasvaa muutama vasta­puikea lehti.

– Mitä minä sillä?

– Se on viuhka. Sinulla ei ole sellaista ennestään, ei edes pientä. Ota.

Valtteri ottaa. Hän huiskaisee viuhkalla kokeeksi ja bodarin näköinen ennustaja räpsähtää naiseksi, joka hymyilee Valtterille, tarttuu tätä käsivarresta ja ehdottaa, että he jatkaisivat yhdessä tästä eteen­päin. Ensimmäiseksi he voisivat ostaa lisää nakki­sämpylöitä, Reino voittaisi lotossa niin monta kertaa, että he eläisivät leveästi ennustajalle luvatuilla prosenteilla.