Miehen yllä on verinen paita ja nahkaesiliina. Hän kulkee metsässä, kiroilee ja puristaa suurta teurasveistä kourassaan. Metsä rytisee ja ryskyy, kun mies harppoo kivien ja kantojen ylitse, katselee ympärilleen ja puiden taakse.
Yhden puun takana on peikko, joka seuraa miehen kohkaamista. Kun mies näkee peikon, hän kiljahtaa ja kaatuu takamuksilleen. Veitsi lennähtää sammalikkoon.
– Kukas sinä olet? peikko kysyy ja nostaa miehen pystyyn.
– Jalmari, mies kiljuu ja yrittää irti peikon otteesta. – Päästä.
Peikko päästää. Jalmari ryntää hakemaan veistään, nostaa sen kaksin käsin eteensä ja tuijottaa peikkoa. Hän miettii kotimökkiin jäänyttä vanhaa äitiään ja tämän selviytymistä sen jälkeen, kun peikko on syönyt hänet ja imeskellyt luut kuiviksi.
– En minä sinua syö, peikko sanoo, ottaa taskustaan pienen nuotion ja taittelee sen auki. – Mitä sinä veitsi kourassa kuljet?
– Minulta karkasi lammas, Jalmari tunnustaa ja istuutuu nuotiolle peikkoa vastapäätä. – Tai oikeastaan monta. Minun piti silpaista ne.
– Miksi? peikko kysyy ja vääntää nuotiota suuremmalle. Liekit lyövät Jalmarin pään ylitse.
– Se on minun työtäni. Minä olen teurastaja. Aika lämmin tuo.
Peikko säätää nuotion sopivaksi, antaa Jalmarille tikun nokkaan työnnetyn vaahtokarkin ja kehottaa loimuttamaan sen sopivaksi nuotion paahteessa. Jalmari tottelee.
– Tiedätkö, missä lampaat ovat? Jalmari kysyy ja nuolee huuliaan.
– Joo. Peikko sanoo ja taputtaa sammalpehkoa vieressään. – Tässäkin on yksi.
Jalmari naurahtaa, pyytää vielä toisen karkin, paahtaa sen ja pistelee poskeensa. Sitten hän nousee, rapsii kariketta pöksyistään ja toteaa, että onhan maailmassa lampaita. Peikko pitäköön karanneet, jos sattuu ne löytämään.
Peikko lupaa sanoa päkäpäille terveisiä.
Jalmari varmistaa, että veitsi on hänen mukanaan vyöllä riippuvassa tupessa. Hän kiittää namuista ja talsii kotiinsa. Tästä olisi mukava kertoa äitimuorille iltasella. Kyllä siinä muori siunailisi ja löisi kämmeniään yhteen useamman kerran. Vaahtokarkkejakin voisi käydä hakemassa matkalla.
Kun Jalmari on mennyt, peikko kääntää sammalen toisinpäin. Sammal onkin lammas.
– Pä’ä’ä’ää! lammas sanoo.
– Totta, peikko myöntää ja kääntää vielä monta sammalta lampaaksi. Ne tulevat kaikki peikon nuotiolle, paahtavat vaahtokarkkeja ja päkättävät siitä, onko erilaista olla sammal kuin lammas.
Jos minä olisin vaikka unnu, niin peikkokaan ei voisi kääntää minua nurinpäin. Toisaalta voisi olla jänskääkin olla välillä erilainen. Joskus kyllästyttää tämä sama naama. Ja Peikon seuraan nuotiolle tulisin mielelläni :-)
VastaaPoistaEi kai Peikko mummoja syö?
VastaaPoistaKyllä näitä sun tarinoitas aina oottaa. :D
VastaaPoistaVoi vitsi! Hauska sammallammas.
VastaaPoistaKiva tarina kun lampaat noin selvisivät teurastajan veitsestä. Myös hauska tuo sammal-lammas. Kyllä suomalaiset osaavat väsätä sanoja!
VastaaPoistaToisen hyvä voi olla toisen paha, sellattii nosti pintaan tämä kiehtova tarina.
VastaaPoistaHyvä mieli jäi peikon ja lampaiden puolesta. Kyllä on lysti namustella ja rupatella tulilla korpimetsän siimeksessä.:-)
HIH, mainio tarina, onnellinen loppu, päääh :)))
VastaaPoistaOli siinä teurastajalla kiva olla peikon kanssa nuotiolla ja syödä vaahtokarkkeja!
VastaaPoistaJa tulin niiiin iloiseksi, kun peikko ne lampaat käänsi sieltä sammaleesta toisinpäin, ja selvisivät teurastajan veitseltä, kiitos peikko!
Voi kun saisikin aikamme teurastajat kesytetyksi noin näppärästi.
VastaaPoistaPeikot on kilttejä, ja samaa ei voi sanoa aina ihmisestä, viattomat ja pienet lapset sekä eläimet tarvitsevat peikon sammalta suojakseen, kiitos Isolle Peikolle hän tuntee maailman lait ja mielikuvuksen rajattoman voiman
VastaaPoistaOlipa vauhdikas juttu! Vauhdikas tarkoittaa: tässä tapahtuu paljon. Peikolla on taikavoimia (ja hyviä lukijoita, kun katsoo noita muita kommentteja.) Onnittelut!
VastaaPoistaPeikko on kiva !
VastaaPoistaEn tiedä oliko sopivaa nauraa, mutta nauroin minä. No se kohta, ku se ajatteli, että imeskelisi ne luut kuiviksi!!!:D
VastaaPoista