Metsänuotiolla

Miehen yllä on verinen paita ja nahka­esi­liina. Hän kulkee metsässä, kiroilee ja puristaa suurta teuras­veistä kourassaan. Metsä rytisee ja ryskyy, kun mies harppoo kivien ja kantojen ylitse, katselee ympärilleen ja puiden taakse.

Yhden puun takana on peikko, joka seuraa miehen kohkaamista. Kun mies näkee peikon, hän kiljahtaa ja kaatuu takamuksilleen. Veitsi lennähtää sammalikkoon.

– Kukas sinä olet? peikko kysyy ja nostaa miehen pystyyn.

– Jalmari, mies kiljuu ja yrittää irti peikon otteesta. – Päästä.

Peikko päästää. Jalmari ryntää hakemaan veistään, nostaa sen kaksin käsin eteensä ja tuijottaa peikkoa. Hän miettii koti­mökkiin jäänyttä vanhaa äitiään ja tämän selviytymistä sen jälkeen, kun peikko on syönyt hänet ja imeskellyt luut kuiviksi.

– En minä sinua syö, peikko sanoo, ottaa taskustaan pienen nuotion ja taittelee sen auki. – Mitä sinä veitsi kourassa kuljet?

– Minulta karkasi lammas, Jalmari tunnustaa ja istuutuu nuotiolle peikkoa vasta­päätä. – Tai oikeastaan monta. Minun piti silpaista ne.

– Miksi? peikko kysyy ja vääntää nuotiota suuremmalle. Liekit lyövät Jalmarin pään ylitse.

– Se on minun työtäni. Minä olen teurastaja. Aika lämmin tuo.

Peikko säätää nuotion sopivaksi, antaa Jalmarille tikun nokkaan työnnetyn vaahto­karkin ja kehottaa loimuttamaan sen sopivaksi nuotion paahteessa. Jalmari tottelee.

– Tiedätkö, missä lampaat ovat? Jalmari kysyy ja nuolee huuliaan.

– Joo. Peikko sanoo ja taputtaa sammal­pehkoa vieressään. – Tässäkin on yksi.

Jalmari naurahtaa, pyytää vielä toisen karkin, paahtaa sen ja pistelee poskeensa. Sitten hän nousee, rapsii kariketta pöksyistään ja toteaa, että onhan maailmassa lampaita. Peikko pitäköön karanneet, jos sattuu ne löytämään.

Peikko lupaa sanoa päkä­päille terveisiä.

Jalmari varmistaa, että veitsi on hänen mukanaan vyöllä riippuvassa tupessa. Hän kiittää namuista ja talsii kotiinsa. Tästä olisi mukava kertoa äiti­muorille iltasella. Kyllä siinä muori siunailisi ja löisi kämmeniään yhteen useamman kerran. Vaahto­karkkejakin voisi käydä hakemassa matkalla.

Kun Jalmari on mennyt, peikko kääntää sammalen toisinpäin. Sammal onkin lammas.

– Pä’ä’ä’ää! lammas sanoo.

– Totta, peikko myöntää ja kääntää vielä monta sammalta lampaaksi. Ne tulevat kaikki peikon nuotiolle, paahtavat vaahto­karkkeja ja päkättävät siitä, onko erilaista olla sammal kuin lammas.