Cicapo

– Tehdään se taas, Jani, jooko? Mari sanoo ja kurottaa Janin käden käteensä. Paris­kunta istuu halkaistuista hirsistä tehdyn pöydän ääressä vilkas­liikenteisen tien levähdys­paikalla. Tiellä kulkee rekkoja pitkissä jonoissa.

Jani puristaa Marin kättä. Hänen sisällään nousee kiihko ja suu­pieleen virne.

– Joo. Tehdään vaan. Tässäkö?

– Tässä. Tykkään noista rekoista. Ne lisäävät jännitystä.

– Mennäänkö ihan tien reunaan? Jani kysyy ja osoittaa ohi­kiitäviä autoja.

– Mennään. Onko sinulla se?

– On. Tule.

Mari ja Jani kulkevat käsi kädessä, etsivät sopivan paikan ja istuutuvat. Jani ottaa taskustaan vanhan, nahka­kantisen kirjan. Sen sivut ovat pergamenttia, ja ne ovat täynnä kirjavia, käsin kirjoitettuja kirjaimia.

– Minä ensin, Jani sanoo. Mari nyökkää.

Jani lukee tekstiä. Luettu synnyttää kuvia Janin mieleen, luo ilmeitä hänen kasvoilleen. Mielen kuvat konkretisoituvat sanoiksi ja sanat sammakoiksi, joita pullahtelee Janin suusta ja tipahtelee sammalikolle, jossa ne katselevat silmät suurina ympärilleen.

– Anna se minulle! Mari kiljahtaa. Hänen ilmeensä on kiihkeä ja jännittynyt, kun hän tempaisee kirjan Janin kädestä ja alkaa lukea.

Sammakoita tipahtelee sammalikolle. Ne kapsahtelevat siellä jo odottavien sammakoitten kaulaan, halailevat ja suutelevat. Suukoista sammakot paisuvat ja poksahtelevat kuka prinssiksi kuka prinsessaksi. Mari taputtaa käsiään ja hihkuu.

Mari ja Jani väistyvät, kun sammakko­prinssit ja -prinsessat iloitsevat toistensa löytymisestä. Ne loikkivat toistensa ympärillä, hyväilevät ja tunnustelevat toistensa kehoja, inahtelevat ja ääntelehtivät.

– Pian se tapahtuu, Mari sanoo. – Katso.

Mari painautuu Janin syliin. Hänen kehonsa vapisee. Hän puristaa Janin kättä. Janin suu kuivuu, ja hän nuolaisee huuliaan, vatsan­pohjassa on kireä odotuksen tunne.

Prinssit ja prinsessat tarttuvat toisiaan kädestä ja ryhtyvät tanssimaan cicapota.

– Nyt, Mari huokaisee. – Pitele minua. Lujasti.

Sammakko­kuninkaalliset tanssivat suoraan ajo­radalle. Kolme rekkaa ajaa peräkkäin, ne osuvat tanssijoihin ja liiskaavat ne pyöriensä alle.

Mari huokaa. Hänen vartalonsa vapisee Janin sylissä. Jani pidättelee hengitystään, puree hammasta ja vetää sitten henkeä.

– Sinä olet hullu, Jani sanoo Marille. – Aivan ihana hullu.

– Sanot vaan, Mari kuiskaa ja painaa suudelman Janin huulille. Kuuluu poksaus ja tien­vieressä seisoo kurki­paris­kunta. Linnut nousevat siivilleen ja katoavat.