Tarinamatto

– Tämä joutaa jo pois heitettäväksi, Laila sanoo ja nakkaa räsy­maton oven­suu­nurkkaan.

Minä hätkähdän, rävähdän jalkeille ja haen maton takaisin.

– Ei varmasti heitetä, sanon. – Se on tarinamatto, täynnä tarinoita. Istuin pilttinä sen päällä ja luin raitoja.

– Ai sinä olit outo jo silloin?

– Pirun outo olinkin. Mummo kertoi kuule joka raidasta tarinan tai pari. Se leikkasi itse vanhoista vaatteista kuteet tähän mattoon ja vielä kutoi sen.

– Yäks! Onko se tehty vanhoista vaatteista?

– Tarinoista.

– Äklöä. Oikeesti! Miten jotkut vanhat kalsarit on muka tarina?

– Katso tätä, sanon ja näytän vaalean­punaista raitaa, jossa on kiinni nepparin puolikas.

– Mitä siitä?

– Se on mummon yö­paita. Tuon nepparin toinen osa irtosi kankaasta, kun vaari kiskoi yö­paitaa mummon yltä. Ne jättivät sen korjaamatta ja yö­paidasta tuli merkki, jolla mummo kertoi omista haluamisistaan vaarille. Vaari riisui sen vielä aika monta kertaa mummolta, niin että se oli loppujen lopuksi pelkkä riepu ja jouti maton­kuteeksi.

– Sekstailiko sinun mummo ja vaari keskenään? Vanhat ihmiset. Tosi himmeetä.

– Joo. Mummo sanoi, että pappa oli peto eikä tyytynyt vähään. Eikä hänkään sen puoleen.

– Ja se kertoi tuon, kun olit vielä ihan kakara?

– Silloin se kertoi toisen­laisia tarinoita. Tämän se paljasti vasta pari vuotta sitten.

– Mitä se kertoi tuosta nepparista silloin aiemmin?

– Että se oli jonkin sota­herran kalsarin­nappi ja että kyseinen sota­herra oli unohtanut kalsarit ranta­kivelle, kun oli käynyt joessa uimassa. Mummo oli korjannut ne talteen, ettei rahan­alainen tavara mene hukkaan.

– Ja sinä uskoit?

– Tietty. Miksen olisi uskonut?

– Sinun mummosi taisi olla aika moinen vempula.

Laila hymyilee ja näyttää tietäväiseltä. Minä mietin vaihto­ehtoja. Mummo oli hyvä­luontoinen ja ilo­mielinen, sen myönnän, mutta että… ehkä sittenkin. Se selittäisi monta raitaa. Maton tarinoiden luku­määrä taisi juuri monin­kertaistua. Minä hymyilen ja lähetän hyväksyvän ajatuksen mummolle.