torstai 11. kesäkuuta 2015

Tarinamatto

– Tämä joutaa jo pois heitettäväksi, Laila sanoo ja nakkaa räsy­maton oven­suu­nurkkaan.

Minä hätkähdän, rävähdän jalkeille ja haen maton takaisin.

– Ei varmasti heitetä, sanon. – Se on tarinamatto, täynnä tarinoita. Istuin pilttinä sen päällä ja luin raitoja.

– Ai sinä olit outo jo silloin?

– Pirun outo olinkin. Mummo kertoi kuule joka raidasta tarinan tai pari. Se leikkasi itse vanhoista vaatteista kuteet tähän mattoon ja vielä kutoi sen.

– Yäks! Onko se tehty vanhoista vaatteista?

– Tarinoista.

– Äklöä. Oikeesti! Miten jotkut vanhat kalsarit on muka tarina?

– Katso tätä, sanon ja näytän vaalean­punaista raitaa, jossa on kiinni nepparin puolikas.

– Mitä siitä?

– Se on mummon yö­paita. Tuon nepparin toinen osa irtosi kankaasta, kun vaari kiskoi yö­paitaa mummon yltä. Ne jättivät sen korjaamatta ja yö­paidasta tuli merkki, jolla mummo kertoi omista haluamisistaan vaarille. Vaari riisui sen vielä aika monta kertaa mummolta, niin että se oli loppujen lopuksi pelkkä riepu ja jouti maton­kuteeksi.

– Sekstailiko sinun mummo ja vaari keskenään? Vanhat ihmiset. Tosi himmeetä.

– Joo. Mummo sanoi, että pappa oli peto eikä tyytynyt vähään. Eikä hänkään sen puoleen.

– Ja se kertoi tuon, kun olit vielä ihan kakara?

– Silloin se kertoi toisen­laisia tarinoita. Tämän se paljasti vasta pari vuotta sitten.

– Mitä se kertoi tuosta nepparista silloin aiemmin?

– Että se oli jonkin sota­herran kalsarin­nappi ja että kyseinen sota­herra oli unohtanut kalsarit ranta­kivelle, kun oli käynyt joessa uimassa. Mummo oli korjannut ne talteen, ettei rahan­alainen tavara mene hukkaan.

– Ja sinä uskoit?

– Tietty. Miksen olisi uskonut?

– Sinun mummosi taisi olla aika moinen vempula.

Laila hymyilee ja näyttää tietäväiseltä. Minä mietin vaihto­ehtoja. Mummo oli hyvä­luontoinen ja ilo­mielinen, sen myönnän, mutta että… ehkä sittenkin. Se selittäisi monta raitaa. Maton tarinoiden luku­määrä taisi juuri monin­kertaistua. Minä hymyilen ja lähetän hyväksyvän ajatuksen mummolle.

9 kommenttia:

  1. Ihana tarina. Jostakin syystä aina luullaan, että vanhana ei enää olisi rakkautta. On toki, niin kuin matosta näkyy!

    VastaaPoista
  2. Jälleen kerran niin luontevaa dialogia, että näkee silmissään puhujat. Muutenkin hyvä tarina. Riepumatto, jonka kuteina on riemurakkautta ja helliä tunteita!

    VastaaPoista
  3. Mun mummo kutoi mattoja maitopusseista. Mummoni nimi oli Lyyli ja maidot ostettiin plastiikkapusseissa tuohon maailman aikaan.
    Eipä siinä sitten paljon raidoista mitään lueskeltu, eikä kalsarin nappeja räknäilty, mutta kyllä ne suuteli. Tulisestikin joskus.

    VastaaPoista
  4. On ne räsymattojen syntytarinat pysyviä moninkertaisuudessaankin.

    VastaaPoista
  5. Elämänmakua täynnä tämä tarina. Kyllä jokaisen ikäluokan ja joka ihmisen elämä on yhtä kirjavaa, kuin räsymatto ja itse kukin osaa mattoaan hyvin lukea. Tietysti hieman erisortisesti ne väritykset kunkin elonmattoon sijoittuvat.

    VastaaPoista
  6. Paitsi itse kertomuksia, niin täällä on kaikenlaisia hyviä, kivoja ja viisaita pohdintoja näissä kommenttiloodissa! :D

    VastaaPoista
  7. Niimpä niin. Semmosia ne mummot ovat. Tarinankertojia ja räsymaton kutojia. Mun äiti taisi leikata päällään olleen mekonkin kun loppui kude kesken:)

    VastaaPoista
  8. Näin juuri pitäisi jokainen räsymatto lukea! Loistava tarina, kiitos peikkonen ja mitä parhainta mittumaaria!

    VastaaPoista
  9. Olenpa iloinen, että minulla on vielä tällaista luettavaa tallella. Olen toki ollut niitä kuteita leikkaamassa itsekin.

    VastaaPoista