Lapsuuden loppu - K18

– Tuo mullekin, Vesku pyytää.

Janne pyörittelee päätään, mutta lupaa tuoda. Vesku vetää taas lärvejä ja on olevinaan aika­miestä. Hän ei sille kyllä häviäisi, kalja maistuisi hänelle siinä kuin kelle tahansa.

– Tossa. Ootko nyt onnellinen?

– Pikku hiljaa tuoppi kerrallaan. Ootko päässy panemaan?

– E.

– Otetaan sille. Tuoppi murheeseen. Mä haen seuraavat. Otatko juustoa?

– Mitä vitun juustoa?

– Emmentaalia, sitä mitä Rölli haki kuusta.

– Saatanan pelle. Tuo nyt vaan sitä olutta.

Vesku horjahtelee baari­tiskille ja tilaa kaksi pitkää. Kyyppari katsoo häntä kauan, tekee päätöksensä ja nostaa kaksi valmiiksi muovi­mukeihin valutettua olutta tiskille.

– Se sano, että nää on viimeiset, ettei meille enää tarjoilla.

– Voi vittu. Lähetää menee. Ilta­tähest saa ainakin viäl.

– Mä juon ens tän, oota.

Janne tönäisee täyden tuoppinsa Veskun eteen ja kehottaa juomaan senkin. Hän ei tällaisessa rotan­kolossa joisi enää mitään. Vesku kiemaisee molemmat tuopit.

Ilta­tähdessä menee aamu­neljään. Olutta kuluu ja kulma­kunnan naiset pyörivät nuorten miesten ympärillä. Taina varsinkin on kiinnostunut Veskusta, ja Vesku otettu naisen uteliaisuudesta. Janne kyllästyy katselemaan paris­kunnan touhuja ja häipyy kämpille. Vesku ja Taina jatkavat sulkemis­aikaan saakka ja menevät sen jälkeen Veskun kämpille.

Aamulla Taina herää Veskun vierestä.

– Herää tyyppi. Hei herää. Mä olen myöhässä töistä. Lähe viämään mua.

– Ynh.

– Lähe nyt saatana. Mä voin saaha fudut.

– Tuu tänne. Yks varvi viel, niin sit mä lähen.

– Vittu sun kanssas. Mä oon pomon silmä­tikkuna jo muutenkin. Paa ny sitte. Ja äkkiä.

 

Auto jyrähtää käyntiin ja harmaan­puhuva diesel­pako­kaasu jää roikkumaan pihalle. Vesku kääntää automaatti­laatikon valitsimen ajo­asentoon ja polkaisee kaasua. Raskas maan­tie­laiva heilahtaa ja lipuu kadulle. Matalalta paistava aurinko häikäisee Veskun punertavia silmiä, ja Vesku vilkuilee vieressään istuvaa naista. Aika vanha. Paljon vanhempi kuin hän luuli. Tuli ehkä otettua illalla muutama liikaa, tai ei sittenkään, kun peli toimi niin kuin pitikin ja paukkuja riitti. Tästä hän ei kertoisi kavereille, ei ainakaan kaikkea eikä ihan totuuden­mukaisesti. Tarinoita kannattaa värittää, niin ne ovat uskottavampia kuin muuten.

Vesku katselee vieressään istuvaa Tainaa ja tämän sääriä. Pitäisiköhän sitä kysyä vielä illaksi? Se oli kuitenkin pirun taitava suustaan ja muutenkin. Maistuikin vähän hunajalle tai jollekin.

– Varo! Taina parkaisee.

Vesku polkee jarrua. Kumi ulvoo asfalttia vasten. Auto töytäisee vaalean­punaiset lasten­vaunut nurin. Pyörien alta kuuluu murtuvan vanerin ääni. Litsahtava mässähdys lähes peittyy naisten kirkumisen alle.