Tule

Aurinko paistaa kahvilan parvekkeelle, joka on täynnä kesän lämpimistä päivistä nauttivia ihmisiä. Heidän edessään on kulhoittain jäätelöä, pulloittain limpsaa ja kuppi­kaupalla kahvia. Kukka­mekkoinen city­rouva ahmii posket pullollaan viineriä, häntä vasta­päätä istuva mies haukkoo voi­pullaa. Tuuli heittelee sokeri­pala­pakkausten kääre­papereita ja ohuita lautas­liinoja pitkin. Lapset kiljuvat ja kinuavat lisää jäätelö­soodaa.

Syrjäisessä pöydässä istuu nuori mies, Janne. Kaverit ovat kaikki jossain, ja hän istuu yksin pöydässä ja miettii raatsisiko hän ostaa juuri ilmestyneen Ilta-Sanomat. Aika kuluu kyllä muutenkin. Janne katselee kerrosta alempana kadulla käveleviä ihmisiä, tai oikeastaan hän on kiinnostunut vain naisista. Olisi mukava jos hänelläkin olisi oma tyttö­ystävä. Ei kuitenkaan ole. Naiset pelkäävät ja väistävät häntä, vaikka hän kuinka yrittäisi mitä. Perhana sentään.

Janne hakee santsi­kupin kahvia ja lorauttaa sekaan paljon kermaa ja nappaa kouraansa kaksi sokeri­annosta. Hän palaa paikalleen ja jatkaa tähystämistään. Naiset näyttävät kesällä paljon enemmän naisilta kuin talvella.

Petteri saapuu paikalle, napauttaa Jannea selkään ja istuu tätä vasta­päätä. Janne ei juuri vilkaise kaveriaan, vaan tähyilee kadulle, jossa iäkäs paris­kunta käy huitovaista keskustelua. Se saa ohi­kulkijoita pysähtymään reippaan matkan päähän, josta he eivät tunkeile, mutta saavat keskustelusta kuitenkin kerrottavaa tuttavilleen.

 

Jenni kävelee yksinään reittiä, joka vie hänet suoraan Jannen silmien eteen. Mies on kiertänyt hänen mielessään jo pari päivää, aina siitä lähtien, kun tämä oli puuttunut hänen tekemiseensä kaupassa, jossa hän myy valo­kuvaus­välineitä. Hän oli tarkastanut voltti­mittarilla asiakkaan kamera­pariston kuntoa ja todennut sen oivaksi. Mies puuttui puheeseen ja kertoi, miten homma oikeasti piti hoitaa.

Asiakas oli lähtenyt tyytyväisenä tiehensä uusi paristo kamerassaan, ja Jenni jutteli miehen kanssa paristojen sielun­elämästä.

Jenni näkee, että paristo­mies istuu kahvilan parvekkeella. Hän on utelias ja tahtoo tutustua mieheen paremmin, olisiko tästä muuhun kuin luennoimaan paristoista ja niiden mittaamisesta. Tahtiaan muuttamatta hän kävelee parvekkeen alle, pysähtyy, taivuttaa niskaansa ja hymyilee miehelle. Mies hymyilee takaisin ja sanoo terve. Jenni ei tahdo keskustella huutamalla niska kenossa keskellä liikenteen meteliä, joten hän kipristää etusormeaan miestä kohti ja sanoo:

– Tule.

 

Janne hätkähtää. Sehän pyysi häntä alas. Aurinko porottaa aiempaa kuumemmin, ja maailmassa on valoa paljon enemmän kuin vielä äsken. Mies nousee, kurkistaa kaiteen ylitse ja tekee suullaan joon.

– Mie meen, Janne sanoo ja heilauttaa kättään Petterille. Petteri hörähtää.

Portaat ovat pitkät ja niissä tuoksuu ala­kerran grillissä paistetut hampurilaiset. Janne laukkaa rappuset alas, on kompastua hätäänsä, mutta hillitsee itsensä juuri ennen ulko-ovea. Olisi noloa rojahtaa mahalleen tai rynnätä suuna päänä naisen luokse, kun tämä vain vähän sormeaan koukistaa.

Jenni odottaa kadulla. Janne menee hänen luokseen ja kyselee kuulumisia. Hän ei oikein tiedä, miten naisille puhutaan, mutta onneksi Jenni on tilanteen tasalla ja ohjaa keskustelua. Pian he kulkevat rinnakkain ja juttelevat. Pattereista tietysti, mutta muustakin: elämästä ja ajatuksista, suunnitelmista ja toiveista. Janne huomaa, että Jennin kanssa on helppo jutella kaikesta, että tämä on kuin kaveri, vähän niin kuin yksi jätkistä. Tosin Jenni ei kiroile niin paljon ja on kiinnostunut muistakin kuin prätkistä, ja sitä paitsi se on nainen ja siinä on hyvä haju.

Kuluu tunteja. Kaupungin keskusta on kierretty jo monta kertaa ja suu on kuiva puhumisesta. Jannen tunteet ja ennakko­ajatukset ovat riidelleet matkan taittuessa yhä reippaammin. Häntä ahdistaa. Lopulta Janne rohkaisee mielensä ja ottaa Jenniä kädestä.

Maailma pysähtyy.

Jannen sydän jäätyy.

Vatsa muuttuu kiveksi.

Kun Jenni puristaa Jannen kättä, maailma räjähtää valoksi, aurinko tulee liki ja sulattaa sydämen ja kivettyneen vatsan. Mies ei voi mitään hymylleen, joka vääntää hänen suu­pieliään ylös­päin, eikä välittömälle erektiolleen, jonka hän toivoo katoavan ennen kuin Jenni huomaa. Onneksi farkut ovat tiukat. Kävelyä erektio tosin haittaa, mutta haitatkoon. Hän sentään kulkee käsi kädessä maailman upeimman naisen kanssa.

Janne vilkaisee sivulleen. Jennin kasvoilla on kujeellinen virne. Se pentele tietää! Miehen sisällä viriää aavistus: tästä tulisi vielä jotain.