Tärkeysjärjestys

Rappu­käytävässä istui vanha parta­suu ukko, kun avasin ulko-oven ja tilasin hissin. Väsytti. Olin ollut koko päivän metsässä ja pää­nahka kutisi hirvi­kärpäsiä.

– Kävitkö mustikassa? ukko kysyi ja viittasi piipun­nysällään täysiin ämpäreihin, joita roikotin käsissäni.

– Kävin, sanoin ja tunsin ylpeyttä saaliistani.

– Miten se onnistui? Minä en ole tähän ikään keksinyt, miten mustikan sisälle pääsee.

Ukko virnisteli ja imaisi piippuaan niin, että kurahti. Yritin keksiä nasevan vastauksen, mutta mitään ei tullut mieleeni.

– En minä sitä tarkoittanut. Kävin mustikka­metsässä ja poimin mustikoita.

– No metsään jo mahtuu vähän isompikin ihminen käymään, ukko hörähti. – Tiksutitko kellona vai pulputitko kilju­pönttönä?

– En. Poimin mustikoita. Ihan niin kuin joka päivä tällä ja viime viikolla, 20 litraa per reissu.

Viittasin ämpäreihini, jotka olin laskenut rappu­käytävän lattialle odottamaan hissiä.

– Ei sitä enempää päivässä jaksa syödäkään.

Tuijotin ukkoa. Ihme hiippari. Ihan kun se ei olisi koskaan kuullut pakastimesta. En kai minä niitä samaa tahtia pysty syömään kuin kantamaan metsästä tupaan. Mustikkaa oli harvinaisen paljon.

– Ei niitä syöty ole. Olen leiponut mustikka­piirakkaa ja muffineja.

– Niissä sitä vasta syömistä onkin. Ei ihme, että olet noin paksu.

Ukko hekotti ja osoitti piipullaan vatsa­kumpuani, joka kieltämättä oli päässyt vähän laajenemaan.

– Itse minä mahani kannan, sanoin ja nykäisin hissin ovea. Juuri samalla hetkellä ovi loksahti, ja hissi lähti kapuamaan kohti ylä­kerroksia. Olin jäänyt kiinni ukon juttuihin ja unohtanut koko hissin. Perhana. Ukko saisi tästä vaan lisää vettä myllyynsä. Jupisin puoli­ääneen. Saatoin muutaman kerran kirotakin.

– Eikö sinulla ole lomakkeita? ukko kysyi.

– Mitä pirun lomakkeita? ärähdin. Ukko oli ihan sekaisin päästään.

– Valitus­lomakkeita. Jos valittaa, se kannattaa tehdä ihan virallisella lomakkeella. Ei sitä muuten käsitellä.

Tuhahdin. Hissin ovi aukeni ja sieltä astui käytävään tumma­silmäinen nainen, jota olin jo pitkään ihaillut uskaltamatta lähestyä. Hän vilkaisi minua ja ukkoa, nyökkäsi tervehdykseksi. Suuni oli märkä ja kuiva saman­aikaisesti.

– Kuules tyttö, ukko sanoi, krohautti kurkkuaan ja heilautti piipun­nysäänsä minua kohti. – Lähdepäs katsomaan tämän sällin huus­hollia. Se on leiponut mustikka­piirakkaakin.

Minä kauhistuin.

– Isä! Ei noin saa–

– Onko punaista maitoa? tumma­silmä kysyi.

– Totta mooses on, isä­ukko sanoi ja ojensi kättään naiselle. – Autas tyttö vähän niin mennään joukolla.

Hymy nousi naisen kasvoille ja tuikki silmä­kulmista. Ahtauduimme kolmestaan pieneen hissi­koriin, ja muistin vasta ylhäällä, että mustikka­ämpärit unohtuivat. Ne saisivat nyt olla. Asioilla on tärkeys­järjestys.