torstai 25. elokuuta 2016

Seksikohtauksia

Istuskelin kanta­kahvilassani aamu­kahvilla, kun kirjailijatar, jonka tekstiä ihailin suuresti, käveli ovesta sisään ja tilasi kahvia. Kahvila oli suosittu ja siksi aivan täynnä. Minä olin istunut viimeiseen vapaaseen kahdenhengen pöytään, ja nyt kirjailijatar lähestyi minua kysyvä ilme kasvoillaan ja täysinäinen kahvi­kuppi kädessään. Minä pidin naamani perus­lukemilla ja nyökkäsin kevyesti, enhän voinut antaa hänen nähdä intoani.

Istuimme vaiti ja maistelimme kahvia. Hän tutki kännykkäänsä, minulla oli luku­laite ja siinä hänen uusin kirjansa. Rakastin sitä. Hänen sanansa hivelivät mieli­kuvitustani ja loihtivat esiin mitä upeimpia kuvia. Elin hänen maailmassaan ja hymyilin.

Kun vilkaisin häntä luettuani kappaleen, jossa pää­henkilöt rakastelivat, näin, että häntä kiinnosti lukemani teksti. Olin saattanut inahtaa ollessani mukana pää­henkilöiden riemussa.

– Mitä luet? kirjailijatar kysyi ja kurotti kaulaansa.

– Sinua. Tai oikeastaan tätä sinun uusintasi.

Käänsin luku­laitteen häntä kohti, hän lukaisi jokusen rivin ja hymyili leveästi.

– Mukavaa. Toivottavasti pidät siitä.

– Minä rakastan seksi­kohtauksiasi. Olen niissä aina ihan mukana. Miten saatkin niistä niin eläviä?

Kirjailijatar vilkaisi ympärilleen ja madalsi ääntään.

– Minusta on ihanaa kirjoittaa niitä.

– Hiplaatko itseäsi tai jotain? Ne kohtaukset ovat todella eläväisiä.

– En hiplaa. Olen kyllä kokeillut, mutta minulla se ei toimi, vaikka joillain toisella saattaisi toimia. Itse asiassa eräs kollega, joka kirjoittaa kovaa pornoa, käyttää sitä konstia. Sillä on erillinen näyttö, jolla se pyörittää provosoivista kuvista kasaamaansa dia­esitystä.

– Mies?

– Niin.

– Miehet!

Vaikenimme ja maistelimme kahviamme. Minulla oli hyvä olo. Kirjailijatar oli juuri kuin tekstinsä, helposti lähestyttävä ja mukava. Olimme hänen kanssaan samalla aallon­pituudella, eikä kom­mu­ni­koin­tim­me tarvinnut ääneen lausuttuja sanoja. Silti halusin tietää hänen metodistaan ja kysyin, tahtoisiko hän kertoa siitä.

– Minä vain kirjoitan.

– Noin vain? Ilman mitään?

– Niin.

– En voi millään uskoa. Seksi­kohtauksesi ovat niin täydellisiä, niin aitoja.

– Fyysinen seksi on harvoin kovin täydellistä, siitä jää helposti turhautunut olo. Ehkä sitä odottaa itseltään enemmän kuin on mah­dol­lis­ta. Siksi…

Kirjailijatar vaikeni, nosti kahvi­kupin huulilleen ja hörppäsi. Kupista kuului ryystävä ääni, joka hukkui kahvilan muihin ääniin, asiakkaiden keskusteluun, espresso­koneen jurinaan ja ovesta kulkevista asiakkaista kertovaan pimpomiin.

– Niin? Jatka vielä, pyysin.

Kirjailijatar ei sanonut mitään. Hän otti esiin muisti­kirjan ja vasta­teroitetun lyijy­kynän, katsoi minua aivan ketun näköisenä ja nyökkäsi, avasi muisti­kirjansa ja nuolaisi kynän kärkeä.

– Minä näytän, hän sanoi, painoi kynän valkealle, tyhjälle muisti­kirjan sivulle ja ryhtyi kirjoittamaan.

Sitä oli ilo katsella. Puna levisi hänen kasvoilleen, hänen huulensa raottuivat ja silmät painuivat puoli­umpeen. Sitä mukaa, kun teksti eteni, hänen hengityksensä kiihtyi, kasvojen puna levisi kaulalle ja syveni. Hän päästi vaimeita inahduksia ja kirjoitti entistä kiivaammin. Hänen säntillinen käsi­alansa hajosi ja kirjaimista tuli suuria ja vapaita. Hän painoi kasvojaan kohti tekstiä ja kirjoitti, kunnes kynä seisahtui, hänen vartalonsa jännittyi ja kuului vaimea kirahdus. Minä haistoin seksin, sen tuoksu pilveili vahvana pöytämme ympärillä. Kirjailijattaren vartalo nytkähteli ja hän kirjoitti vielä hetken. Muutamasta naapuri­pöydästä vilkaistiin meitä uteliaasti, mutta muuten performanssi ei kiinnostanut ketään. Minä istuin ja tuijotin hänen seestyneitä kasvojaan kiihottuneena juuri kokemastani.

– Ymmärrätkö nyt? kirjailijatar kysyi. – Minulle riittää teksti ja mieli­kuvitukseni.

– Se oli… erilaista, mutta äärimmäisen hienoa, minäkin haluaisin osata.

– Mennäänkö?

– Minne? Teillekö?

– Vaikka, mutta ei jäädä sinne.

– Minnekäs sitten?

– Tarinaan.

– Tarinaan?

– Niin, siihen, missä me kohtaamme kahvilassa, ja minä kirjoitan meidät samaan seksi­kohtaukseen.

– Opinko minä kirjoittamaan samanlaisia seksi­kohtauksia kuin sinä?

– Parempaa, sinusta tulee minä.

– Entä sinä? Mikä sinusta tulee?

– Minä asun sinun mieli­kuvituksessasi, ja me kirjoitamme yhdessä. Siitä tulee upeaa. Ajattele.

Minä tunsin sisälläni kaiken seksin ja iloriemun, mikä oli luvassa yhteisellä matkallamme. Tämä oli enemmän kuin mitä olin koskaan ajatellut. Minä saisin pitää rakastamani kirjailijattaren, olla hän, rakastaa häntä ja rakastella hänen kanssaan. En epäröinyt hiukkaakaan, kun painoin suudelman hänen huulilleen ja sanoin:

– Mennään.

6 kommenttia:

  1. WAU, mahtavaa!!
    Toisilta sitä tekstiä irtoaa, miellyttävää.
    X Partapappa.

    VastaaPoista
  2. Olisi pitänyt käydä katselemassa siinä pöydänkulmalla vauhdikasta menoa!
    Edelleen ihailen dialogitaitoasi! Se on niin luontevaa että lukija kuulee äänenkin. Seksi on muuten terveellistä.

    VastaaPoista
  3. Johan pääsi Peikko asiaan..;D

    VastaaPoista
  4. Kahtia jakaantunut persoona...
    Hianoa kerrontaa.

    VastaaPoista
  5. Se ei pelaa, joka pelkää!

    VastaaPoista
  6. Osaat sinä kyllä kirjoittaa - ai jai tuota mielikuvituksen voimaa, kyllä se mieli on ihmeellinen vonkale. Tykkäsin tästäkin. Olipas mukava pitkästä aikaa lukea -

    VastaaPoista