torstai 11. toukokuuta 2017

Mielikuvitusystävä

Katsoin peiliin ja näin seisovani itseni takana. Hätkähdin. Toinen minä ei hätkähtänyt. Vilkaisin taakseni, mutta siellä ei oikeasti ollut ketään. Kylmät väreet kulkivat selkääni edes­takaisin. Peilissä minuja oli edelleen kaksi.

– Kuka sinä olet? kysyin ja tuijotin itseäni peilin kautta.

– Minä olen sinä, siis minä, hahmo vastasi ja työnsi pitkän­huiskean strutsin­sulan paidan­kauluksestani sisään. Kylmät väreet kulkivat taas selkääni pitkin.

– Et ole.

– Olen. Mieli­kuvituksesi on tehnyt minut. Ehkä olen mieli­kuvituksesi.

Mieli­kuvitus­ystävä, sellaista olin aina toivonut. Penskana olin aina yksin ja toivoin, että joku joskus viihtyisi seurassani niin kauan, että ehtisin kysyä hänen nimeään. En toki ollut pystynyt ajattelemaan asiaa noin pitkälle, olin vain odottanut ja toivonut, ollut aina yksin.

– Oletko mieli­kuvitus­ystävä? kysyin varovasti.

– Riippuu sinusta, hahmo totesi. – Sinun pitää kuvitella minut sellaiseksi.

Siinä se taas oli. En tiennyt millainen ystävä on, en osannut kuvitella sellaista. Sen sijaan pelkoni nousivat ajatusteni laitamille.

Vilkaisin peiliin. Hahmon iho oli punertunut ja silmät tummuneet. Säikähdin ja pelkoni riemastuivat. Ne kaikki ryntäsivät keskelle mieli­kuviani ja mylläsivät ne solmuun ja sekaisin. Eikä pelkästään solmuun, vaan siinä oli samassa kasassa kuolleita lintuja, savea, verta, sarvia, luita, hiili­hankoja.

– Minä olen täällä, peilin hahmo sanoi. – Olen juuri sellainen kuin kuvittelit. Katso minua.

Minä pidin katseeni laskettuna ja silmät kiinni.

– En katso.

– Tahdotko tietää nimeni?

– En. Mene pois.

– Sinä halusit mieli­kuvitus­ystävän ja kuvittelit sen minusta. Nyt et halua edes tietää nimeäni.

– Häivy.

– Tiedätkö, miten kipeää tuo tekee? Ystävyyteen tarvitaan kaksi. Mieli­kuvitus­ystävätkin tarvitsevat ystäviä.

Minä puristin silmäni kiinni ja poistuin peilin edestä. Kuulin vielä hennon kuiskauksen, joka pyysi, etten jättäisi. Ei siitä mitään tulisi. Ei siitäkään. Ei vieläkään.

3 kommenttia:

  1. Jos ei koskaan uksalla - ei saa koskaan mielikuvitusystäviä

    VastaaPoista
  2. Minä piirsin itselleni ystäviä. Ne olivat aina paikalla kun tarvitsin niitä. Itseäni katselin ylhäältäpäin ja olin välillä liian julma.

    VastaaPoista
  3. Pelko on melkoinen seinä ystävyyden välillä niin kuin niin monen muunkin asian se estää. Pelolle ei saa antaa sijaa, silloin ystävyys näyttää ihan toisenlaiselta kuin kuoilleet linnut..

    VastaaPoista