"Ei minulla ole mitään sanottavaa. Ja vaikka olisi niin en sanoisi."
"Miksi sitten olet täällä?" - kysyt.
"Kunhan murjotan." - vastaan ja tiedän ettei vastaus kelpaa. Jään miettimään muuta vastausta.
"Miten se, ettei sinulla ole mitään sanottavaa, ei estä sinua sitä sanomasta?" - kysyt uuudella tavalla. Enkä minä halua vastata. "Kunhan murjotan." - sanon toistaen jo sanomiani sanoja.
"Eihän sinulla oleva sanottava estä sinua sitä sanomasta?" - väännät jälleen päätäni. Tekee jo vähän mieli vastata, vaan sanon silti "Kunhan murjotan."
"Estääkö sanomattomuutesi sinua salaamasta ei-sanottavasi?" - tiukkaat entistä raskaammin, maata tömisyttävin äänenpainoin. "Kunhan murjotan." - sanon ja koitan samalla kovasti turhaan olla epäonnistumatta murjottamattomuudessa. - "Kunhan murjotan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti