Kettu katselee ikkunasta pihalle.
Pieni susi pyörii ympyrää löytämättä rauhaa olemiseensa. Lopulta se tulee ketun viereen. Metsän takaa kuuluu pauketta ja pamahtelua, ja välillä jokunen kipinä sinkoutuu pilviin.
Kumea murina kohoaa pienen suden rinnasta. Sen mieleen tulee metsästäjä ja oma muistoiksi muuttunut kumppaninsa, eikä se siksi tykkää yhtään pamahduksista. Sen vaistot käskevät sitä hyökkäämään tai pakenemaan ja se purkaa ahdistustaan ärisemällä. "Susi on vihainen!"
Karhu tulee luokse ja laskee suuren kämmenensä pienen suden harteille, rapsuttaa siitä, mihin susi ei itse ylety, ja jättää lopuksi käpälänsä tyynnyttävästi paikalleen.
Kettu katselee metsän takaa nousevia värikkäitä kipinöitä. Sekään ei pidä paukkeesta, mutta tietää sen vaimenevan aamuun mennessä. Kettu kertoo: "Ihmisten vuosi on kulunut loppuun ja ne ottavat käyttöön uuden vuoden. Kulunut vuosi on kiinni uudessa, ja pauke ja kipinät syntyvät, kun ihmiset irrottavat niitä toisistaan."
Ketun tarinan jatkuessa pieni susi katsoo uusin silmin pilviin kohoavia tulisia kipunoita. "Pauke ja kipinät loppuvat, kun vanha vuosi on saatu irti ja heitetty tyystin pois," väittää kettu kettuisesti.
Pieni susi vilkaisee karhua, joka mietteissään oikoo suden luimistelevia korvia. Karhun vaiteliaisuus vahvistaa ketun tarinan. Pieni susi nostaa korvansa pystyyn ja käy maate pöydän alle. "Susi odottaa," se sanoo, ja totinen sutuus väikkyy sen katseesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti