tiistai 23. lokakuuta 2012

Mutka

Siitä on jo vähän aikaa kun aloitin tämän kertomuksen. Luulin sitä harmittomaksi leikiksi, mutta se ei ollut sitä. En tiedä, onko tämän lukeminenkaan turvallista, mutta en kanna siitä puolestasi huolta, vaan ajattelen, että pystyt itse tekemään päätöksesi ja kantamaan tekojesi seuraukset.

Tarinan alussa tapaamme jäniksen, joka loikkii metsässä. Sinänsä harmiton ilmiö, kunnes joku kysyy millä tavalla se loikkii. Kun yritämme selventää sitä, tapaamme jäniksen, joka loikkii metsässä kuin kumipallo.

Nyt tietysti tästä voisi jo nähdä vaaran merkit ja lopettaa lukemisen tähän paikkaan. Et kuitenkaan tee niin. Voi sinua. Seurataan sitä jänistä vähän pidempään. Se siis loikkii metsässä kuin kumipallo pyöriessään mäkeä ylös kuin telaketjutraktori. Telaketjut tarvitaan siihen että pallo yleensä pääsee mäkeä ylös, eikä valuisi alas kuin vesi hanhen selästä.

Nyt meillä on käsissämme jänis, pallo, telaketjutraktori, hanhi ja jonkin verran vettä. Jos olisin äsken kysynyt sinulta, mikä on niitä mahdollisesti yhdistävä tekijä, niin et olisi tiennyt. En minäkään. Mutta koska tarina nyt etenee tuohon suuntaan, niin mennään sen perässä, hypätään hanhen selästä tippuvan veden virtaan ja annetaan sen kuljettaa meitä kuin ajopuuta teoriassa.

Teoriassa me sitten istumme kahareisin ajopuu-uppotukin päällä ja kuljemme yhä huimempaa kyytiä kohden ajan ja avaruuden kieroutumaa. Koski kohisee, ja kyyti alkaa tuntua pakkotahtiselta. Joka toinen koettaa kääntää tukkia oikealle ja meloo vasemmalla ja toiset toisinpäin. Onneksi kaikki on teoriaa ja varpunen tulee ja kätkee meidät siipisulkiensa kesälomiin, jättää tukin virtaan ja lennättää meidät kalliolle ja jättää sinne kuin nallin.

Tilanne on melkoisen räjähdysaltis, pikku isku tai kipinä, ehkä jopa kiivaat sanat saattavat muuttaa koko maailman toiseksi. Ja usko pois, aina on joukossa joku utelias, jonka mielestä sitä pitää kokeilla ja niin nalleista erotellaan muut pehmoeläimet. Kuitenkin, ennen kuin yhtään nallia ehditään laukaista, joku muistaa että kyse oli vertauksesta ja vielä varsin vanhasta ja fraasiutuneesta, ja me olemme moderneja omasta ja äidin mielestä. Se jää siihen ja me sinne kallion laelle. Ajattele.

Kallion laella on telaketjutraktori, joka on vierinyt sinne ylöspäin kuin se pallo, joka loikkii kuin jänis vai miten se nyt piti olla. Telaketjujen päällä on hyvää tilaa istua ja kokenein menee sarviin ja ajaa traktorin alas. Pelastetut, mikä riemu ja yläpystyhyppely siitä syntyykään.

Alhaalla on metsä ja metsässä loikkiva jänis, jonka tapasimme jo tarinan alussa. Nyt pitäisi olla varovainen. Mutta ei. Taas joku kysyy, miten se loikkii ja pomputtaa kumipalloaan tarinan seinään.  


Saa tulla käymään peikon suolla.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti