– Tiedätkö, mitä olen miettinyt?
– Jotain hullua taas. Eikös?
– Ei se mitään hullua ole. Kirjaimia. Minusta ne on tehty oudosti.
– On niitä tietysti outojakin, niin kuin nyt vaikka fraktuura. Sitä on minusta vaikea lukea. Kerrankin...
– En minä sitä, vaan niiden nimiä, aakkosia, tiedäthän.
– Ai niin kuin aa, bee, cee ja sillai?
– Niin. Minusta niissä ei ole mitään logiikkaa.
– Miksei muka. Ne ovat olleet olemassa jo aika monta vuotta. Sinäkin taisit oppia ne jo kansakoulussa.
– Helppohan ne on opettaa lapsille, jotka eivät vielä osaa itse ajatella, mikä on oikein ja mikä väärin.
– Mikä niissä nyt väärin on? Kirjastot ja kaikki toimivat ihan loogisesti.
– Tietenkin toimivat. Minä sanoin, että kirjainten nimet ovat epäloogisia. Kukahan ne oikein on nimennyt?
– Agricola?
– En tiedä. Mutta voisin nimetä ne uudelleen loogisen vokaaliperustaisesti.
– No nimeä.
– aa, baa, caa, daa, ee, fee, gee, hee, ii, jii, kii, lii,...
– Ei ole kiva. En tykkää yhtään.
– No entäs näin: aa, ab, ad, ee, ef, eg, eh, ii, ij ik, il,...
– Kyllä sinä olet hullu!
– Uu-sarja on paras: auu, buu, cuu, duu, euu, fuu, guu, huu, iuu, juu, kuu, luu...
– Juotko kahvia jos keitän?
– Joo. Keitä. Onko niitä keksejä vielä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti