keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kylmyys

Mies vetää takin niskaansa ja lähtee ulos. Kun ulko-ovi sulkeutuu hänen perässään, oven takana odotellut kylmyys hyppää miehen selkään. Miestä puistattaa ja hän yrittää ravistaa kylmyyden irti. Hän tihentää askeleitaan, kietoo takkiaan tiukemmin ympärilleen, nykäisee kauluksen pystyyn ja vetää vetoketjun ylös asti kiinni.

Kylmyys roikkuu miehen kauluksessa ja ujuttaa pitkiä sormiaan sen alle. Se kietoo jalkansa miehen ympärille ja painaa poskensa tämän poskea vasten, hengittää samaa huuruista ilmaa.

– Mene muualle, mies komentaa ja koettaa huitoa selässään istuvaa kylmyyttä.

– Tykkään sinusta, kylmyys sanoo ja sivelee kädellään miehen sänkistä poskea. – En välitä muista.

Mies värähtää. Vilu kulkee pitkin hänen selkärankaansa. Hän kurkottaa kädellään ja koettaa saada otteen kylmyydestä, mutta tämä väistää. Mies heittäytyy selkä edellä vasten tien vieressä seisovaa lehdetöntä koivua. Kylmyys kiepsahtaa miehen etupuolelle, roikkuu tämän kaulassa ja painaa hyisen suudelman miehen huulille.

Mies vapisee ja tärisee, hänen koko kehonsa vavahtelee. Hän jatkaa matkaansa, kävelee yhä ripeämmin, hyppii ja pomppii saadakseen kylmyyden otteen heltiämään, mutta mikään ei auta. Kylmyys on aivan hänen ihollaan.

– Etkö pidä minusta? kylmyys kysyy ja työntää kättään yhä pidemmälle miehen paidan alle.

– En yhtään, mies tokaisee ja vetää kaulaliinaansa tiukemmalle.

– Mutta minä kuulun sinulle, kylmyys toteaa, – ja olen sinun omasi. Haluan aina olla luonasi.

Kylmyys silittää miehen hiuksia. Mies kiskoo karvalakkiaan syvempään, pyörittää päätään ja hakkaa kintaitaan yhteen. Hän kiiruhtaa eteenpäin, pujahtaa ensimmäiseen eteensä sattuvaan kahvilaan ja kääntyy sitten katsomaan oven ulkopuolelle jäänyttä kylmyyttä. Se on niin kaunis, päivä päivältä kauniimpi, hän miettii ja hyväilee katseellaan kylmyyden sorjaa vartaloa ja sinivivahteisia harsoja, hiuksetkin kuin unta. Ja se tulee niin liki, niin liki, lähemmäs kuin kukaan. Miehen ilme lientyy, hän unohtaa ympäristönsä ja tuijottaa kylmyyttä. Kylmyys piirtää sormellaan jäisen sydämen kahvilan ikkunaan, hymyilee ja kuiskaa ääneti:

– Minä odotan sinua.

3 kommenttia:

  1. Siinäpä kiehtova tarina. Yhtä aikaa suuri ja pieni hymyilyttävän hykerryttävä ja hyytävä.

    VastaaPoista
  2. Ihana tarina, niin tuttu ja kuitenkin uusi.. johtuisiko ehkä siitä että kylmyys on kovin tuttu vieras itsellekin, röyhkeästi iholle käyvä ihan toisella tavalla kuin lämpö? Sydänlämmin sydän peikolle:)

    VastaaPoista