Kivi

Pieni susi loikoo jokirannassa ja katselee kevätvesien kymeä. Joki kohisee alajuoksuun ja vie muassaan oksia ja risuja. Joen pinnan alla kalat laskettelevat virran mukana tai ponnistelevat vastavirtaan. Huimapäisimmät eväkkäät, nuoria tietty, laskevat mukavikseen koko joen ylhäältä alas asti, kääntyvät ja kiipeävät takaisin ylös. Vanhat ja arvokkaaksi itsensä ajatelleet vonkaleet viettävät aikaansa siellä, missä on helpointa pysytellä ja napata välillä suolistoonsa sulamaan joku nuori kalanpoika, joka unohtaa katsoa eteensä.

Pienen suden kohdalla joessa on kivi, jonka taakse on suojautunut kolme vonkaletta. Susi miettii, miten se saisi napattua niistä ainakin yhden. Se aikoo jo lähteä kysymään neuvoa karhulta, kun kiven luona yhtäkkiä loiskahtaa vesi.

Kivi nousee ylös, ja sen takana piileskelleet kalat joutuvat virran vietäväksi. Pieni susi väistää, kun kivi kapuaa rannalle ja ravistelee itseään kuivaksi samaan tapaan kuin susikin puistelisi turkkiaan. Sitten kivi istuutuu rannalle suden viereen ja jää katselemaan virtaavaa vettä.

– Vesi on kylmää, pieni susi urahtaa.

Kivi virnistää suden poikaselle. Sen mielestä sudet ja muut elikot ovat aina olleet hassuja ja kovin malttamattomia.

– Ei minusta, kivi kalkahtaa.

– Miksi se kivi oli vedessä? susi ärmistää kivelle.

– Vesi tuntuu niin mukavalta pintaa vasten.

– Susi ei tykkää kastumisesta, pieni suden poikanen ärähtää. – Eikä kylmästä.

– Minun iskäkään ei tykkää vedestä, kivi kolahtaa.

Saman tien rantaan vyörähtää mahtihirmuinen siirtolohkare, joka kannattelee niskassaan kolmea kitukasvuista mäntyä ja kyynärän paksuista sammalpeitettä, jolla kasvaa muutama kuiva mustikanvarpu.

– Joko sinä olet taas kylpenyt märissä vesissä? siirtolohkare järähtää kivelle. – Sinusta ei tule koskaan kunnon järkälettä, jollet tottele. Sammaleetkaan eivät pysy päälläsi, jos pulikoit jokaisessa lutakossa, mikä sattuu vastaan tulemaan.

Suden poikasen silmissä kivi rupeaa näyttämään katuvalta ja paljon äskeistä pienemmältä. Siirtolohkare lohkoo sille kivitotuuksia, ja se koettaa hakata ja kaivertaa sanat sisuksiinsa, vaikka tekeekin muutaman puolitahallisen kirjoitusvirheen.

Kun jyrinä ja kolina loppuvat ja asiat on kaikki sanottu, kivet vyöryvät metsään. Tai oikeastaan vain iso kivi vyöryy, pieni kierii. Ne molemmat kulkevat niin kevyesti, ettei maastoon jää jälkeäkään, risukaan ei rasahda eikä yksikään varpu taitu.

Pieni susi kohauttaa harteitaan ja kääntyy katselemaan joessa virtaavaa vettä. Ylävirtaan polskuttava suomuinen köriläs loikkaa pitkän kaaren ja loiskauttaa vettä sudenpoikasen kuonolle.