tiistai 30. huhtikuuta 2013

Karhun kevätretki 4/5

Nakkikioskilla on pitkä jono. Karhu, jonka harteilla ratsastaa ikivanha mummo, köntystelee jonon perään. Mummo pitelee karhun korvista ja huutelee kannustushuutoja. Välillä mummo tuivertaa ja nujuuttaa karhun turkkia, jotta kontio paremmin tottelisi.

Karhu odottelee vuoroaan. Nakkikioski on niin pieni, ettei sen ainoa työntekijä pysty edes kyykistymään, jollei hän ensin avaa takanaan olevaa ovea. Makkaroita on tarjolla vaikka kuinka paljon. On höyrymakkaraa, grillivurstia, pitkiä ja pieniä nakkeja, kuorettomia ja kuorellisia, kevyitä ja raskaita. On balkaninjuhlaa, meetvurstia, katajansavumakkaraa, teemakkaraa sipulilla ja ilman, siskonmakkaraa ja maksamakkaraa. On kaikkea.

Jonon ensimmäisenä seisova nuori nainen tilaa seuralaiselleen kolme metriä nakkeja, niitä pitkiä, ja itselleen kaksi metriä prinssikokoisia. Silloin paikalle saapuu joukko hulttioita, jotka ryhtyvät etuilemaan jonossa ja käyttäytymään muutenkin huonosti. Päähulttio ottaa nakit, joita kioskinpitäjä on juuri ojentamassa naiselle.

Hulttiot nauravat ja potkivat hiekkaa ihmisten kengille, sanovat että heillä on nälkä ja porukan olisi parempi tarjota heille nakkimakkaroita, ettei tarvitse ruveta grillaamaan kenenkään sormia. Jono alkaa purkautua, kun ihmiset väistävät hulttioita, jotka napsuttelevat sytkäreitään ja kiiluttavat silmiään.

Karhu nostaa mummon selästään ja antaa hänet reippaan oloisen nuorukaisen pideltäväksi. Sitten se menee ja ottaa hulttiot pois jonosta.

– Ää’ä. Toi kävi käsiks, näitteks te? Päähulttio kysyy kavereiltaan. – Tehää siit ilmotus.

– Joo, tollanen on syvältä. Ei nuarisoo saa kohella miten vaa, toinen hulttio mukailee johtajaansa. – Me voi’aa saa’a traumoja ja se tulee kalliiks.

Kolmas hulttio on hiljaa ja syö naiselta anastettuja nakkimakkaroita. Hänen poskensa pullistevat ja makkaraa tursuaa suupielistä rinnuksille.

Karhu miettii, pitäisikö hulttiot kurmottaa. Mummo on kavunnut reippaan nuorukaisen selkään ja ohjailee tätä korvista karhun luo. Muori sanoo, että kurmotus tekisi hulttioille hyvää, mutta siitä tulisi sellainen huuto ja parku, että puoli kaupunkia heräisi ja soittaisi virkavallan paikalle.

Joku ehdottaa, että hulttioille voisi syöttää kilon sinappia, niin lähtisi nälkä. Mummo ei halua tuhlata hyvää sinappia moiseen. Hän kertoo, miten oli entisvanhaan lukenut kirjoja, joissa sankari aina vei rosvoilta housut, ja ehdottaa nyt tehtäväksi samalla tavalla.

Ihmiset hurraavat muorin ehdotukselle. Karhu virnistää. Se menee hulttioiden luo, käskee näitä riisumaan housunsa ja napsaisee kynsillään vyöt ja henkselit valmiiksi poikki ja suikaloi vielä housutkin. Hulttiot itkevät ja valittavat. Mummo neuvoo heitä pitämään pienempää ääntä, ettei koko kaupunki tule katsomaan, kun he kulkevat housuitta. Sen jälkeen muori kertoo hulttioille, miten ollaan ihmisiksi.

Hulttiot vaikenevat ja lymyävät puskiin. Ihmiset palaavat omalle paikalleen jonoon.

Kun mummo on saanut nakkimakkaransa ja niihin paljon sinappia, hän haluaa taas karhun kyytiin ja kotiin. Karhu vilkaisee taivaalle ja toteaa, ettei vielä ole aamu ja heidän pitää keksiä tekemistä, ennen kuin he palaavat kuskin luokse.

13 kommenttia:

  1. Haa meneillään vappuinen nakkien yö! Hyvä kun hulttiot kurmottuivat.
    Huiskis peikolle ja mitä mainiointa vappua!

    VastaaPoista
  2. Oikein hulttioille1 Mummoja ja karhuja tarvitaan :)

    VastaaPoista
  3. Mukaansa saava tarina ja karhu. Matkatarinaa kutkuttavimmillaan. Hulttiot saavat osansa, kun on karhuja ja mummoja.

    VastaaPoista
  4. Onneksi hulttiotkin kohtaavat "voittajansa"! Hyvä karhu ja mummo! Peikolle oikein iloista vappua!

    VastaaPoista
  5. Mummo ja karhuviisautta tarvitaan tässä maassa aina vain enemmän nykypäivänä. Hyvä peikko :)

    VastaaPoista
  6. Oikeesti näin pitäisikin toimia, mummo ja karhu aina paikalle! jippii!
    Peikolle hyvää vappua!

    VastaaPoista
  7. Toivotaan, etteivät hulttiot olleet sellaisia, jotka pikkasen tykkäävätkin kuleksia ilman housuja.
    Ymmärsin, että näin ei onneksi ollut. Jotain rääpyä sentään hulttioinnissakin.

    VastaaPoista
  8. Kyl mummoissa piilee viisaus :)

    VastaaPoista
  9. Viisaus ja voima yhdessä, niin hyvää tulee. Eivätkö Mummo ja Karhu voisi käydä vierailulla joka kaupungissa aamuyöllä, niin saataisiin maahan rauha?

    VastaaPoista
  10. tekee mieli nakki lihapiirakan sisäl ja sinappii

    VastaaPoista
  11. Ihan oikein noille inhotuksille, hulttioille!!
    Enemmän karhuja kehiin, niin poliiseja ei tarvita..:))
    Iloista vappua sinulle, Peikko!

    VastaaPoista
  12. Karhun voimia ja mummon viisautta, sitä tarvitaankin. Vai osaako kaikki hulttiot enää hävetäkään mitään..

    VastaaPoista
  13. Jotkut naiset hukkaavat miehensä housut, jottei tämä lähde kotoa mihinkään. Vanhat konstit on hyviä, mutta niistä voi syntyä ikäviä seurauksia. Paitsi kun niitä käyttää herra Kontio :)

    VastaaPoista