Karhun kevätretki 5/5

– Kattellaa vaik puistoloit, muori ehdottaa karhulle. – Miust on aina niin lystii nähä puit ja pensait.

Karhu suostuu ja ravaa muorin neuvojen mukaan puistosta toiseen. Kaikki puistot ovat samanlaisia ruohon peittämiä kenttiä, siellä täällä jököttää kesytettyjä puita ja pensaita. Joissain on hiekkalaatikko ja kiipeilypuita kissoja ja lapsia varten.

Karhu kysyy, miksei puistoissa kasva mustikoita ja missä kaikki puiden taimet ovat. Muori ei tiedä. Hän sanoo, että karhu voisi hyvin ehdottaa kaupungin puutarhurille hyviä puistojuttuja.

Se on karhun mielestä hyvä idea ja se lähtee etsimään toisenlaisia kasveja. Eräästä puutarhamyymälästä karhu poimii mukaansa omena-, päärynä- ja kirsikkapuita, pensasmustikoita, monenlaisia marjapensaita ja viiniköynnöksiä. Muori selässään ja muu kuorma sylissään karhu tallustaa keskuspuistoon ja alkaa kaivaa istutuskuoppia.

Muori istuu penkillä ja nuokkuu. Kun karhu rupeaa nostelemaan hedelmäpuita kuoppiin, muorin pää ketkahtaa ja hän nukahtaa. Karhu ahkeroi ja täyttää puiston pensailla ja puilla, asettelee viiniköynnökset ja humalat niin että ne pääsevät itse kiipeämään ylöspäin. Syksymmällä kaupunkilaiset saisivat korjata karhun työn hedelmät ja enemmänkin, jos kaupunginpuutarhuri tekisi mallin mukaan ja istuttaisi muihinkin puistoihin samanlaisia puita ja pensaita.

– Nyt puistossa kasvaa mustikoita, karhu sanoo ja ravistaa muoria.

Muori ei kuitenkaan herää, vaan kuorsaa suu ammollaan. Karhu poimii muorin suusta pois sinne lentäneet kärpäset, heittää vanhan naisen olkapäälleen ja lähtee löntystelemään takaisin tämän kotiin. Alkaa olla aamu. Ihmiset kulkevat puoliunisina kaduilla, tulevat karhua vastaan ja huomaavat vasta kohdalla pedon, joka onneksi on jo napannut jonkun vanhuksen saaliikseen. Silti jokainen huomaa jotain mielenkiintoista kadun toisella puolella ja tekee pikaisen äkkimutkan.

Karhu ryskyttää linja-autokuskin ovea. Kuski tulee avaamaan, päästää karhun sisälle ja käskee sitä laittamaan muorin taas keinutuoliinsa.

– Siinä se on istunut jo muutaman vuosikymmenen, kuski sanoo ja kadehtii muorin suupielessä karehtivaa hymyä.

Karhu mörähtää ja ehdottaa, että kuski istuttaisi olohuoneeseen omenapuita muorin iloksi. Kuski ei tahdo, ja karhu sanoo, että seinät voisi maalata metsäksi, joka on melkein yhtä hyvä juttu ja silloin karhukin viihtyisi paremmin kuskin luona.

– Tänään onnikka kulkee metsän kautta, kuski sanoo. – Pääset kyydillä.

Karhu virnistää, heivauttaa kontin eteensä lattialle ja latoo sieltä metsän värisiä maalipurkkeja olokammarin pöydälle.