lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kiire

Kadut ovat täynnä ihmisiä. Jokainen on menossa tärkeään tapaamiseen tai on jo myöhässä. Ihmisten ilmeet ovat kireitä, aikaa ei ole, pelkästään kiire. Jokainen vastaantulija hidastaa kaikkien muiden kulkijoiden muiden etenemistä ja ärsyttää heitä.

Mies on pukeutunut tapaamiseen huolellisesti. Hänen koko uransa riippuisi siitä, lopultakin hänellä olisi mahdollisuus päästä kiinni menestykseen. Kunhan hän vain ehtisi ajoissa. Aamu oli ollut kireä ja puuro kiehunut hellalle. Siihen oli mennyt kaikki aika ja nyt piti melkein juosta ja kaikki olivat hänen tiellään, juuri tänään. Olisivat minä tahansa päivänä muulloin, mutta ei tänään.

Mies näkee jo kaukaa kirkkaisiin vaatteisiin pukeutuneen naisen, joka kävelee häntä vastaan. Nainen nappaa miehen huomion kokonaan ja tämä melkein unohtaa hoppunsa ja sen merkityksen onnellisuudelleen. Miehen askel hidastuu hetkeksi, mutta sitten hän muistaa, mikä elämässä on oikeasti tärkeää, painaa päänsä harteidensa väliin ja kiirehtää kulkuaan. Hänen olisi aivan pakko ehtiä, pakko.

Kohta nainen on jo melkein miehen edessä, aivan tämän kulkureitillä. Mitä se nyt tuohon änkesi, mies manaa itsekseen ja väistää vasemmalle. Samalla hetkellä nainen väistää oikealle. Välimatka lyhenee ja pian he olisivat aivan vastakkain. Mies väistää oikealle, nainen vasemmalle, mies vasemmalle, nainen oikealle, eikä kummallekaan aukea vapaata kulkureittiä.

Miehen kulmat kurtistuvat ja ilme synkkenee. Naista hymyilyttää ja hänen kasvoilleen nousee veikeä virne. Mies meinaa jo ärähtää jotain, mutta nainen räväyttää käsivartensa levälleen ja avaa sylinsä miehen tulla.

Mies pysähtyy siihen paikkaan. Nainen ei pysähdy, vaan tulee yhä likemmäs. Sehän tulee päälle, mies säikähtää, kääntyy ympäri ja ottaa muutaman kiivaan askeleen tulosuuntaansa. Sitten hän katsoo taakseen. Nainen lähestyy yhä kädet levällään. Pakokauhu iskee mieheen, ja hän alkaa juosta niin kovaa kuin ruuhkassa pystyy, tönii mummoja ja pappoja ja muutaman kehonrakentajankin nurin päästäkseen karkuun jotain, mikä on hänelle käsittämätöntä ja pelottavaa.

Miehen vauhti kiihtyy, hän vilkuilee taakseen ja näkee samoja kirkkaita värejä kuin mitä oli naisen yllä. Vähän matkan päässä on raitiotiepysäkki, jolle juuri laskeutuu pitkä, vihreä raitiovaunu. Tuohon ehdin, mies ajattelee onnellisena ja oikaisee raiteiden ylitse.

10 kommenttia:

  1. Niin...ja se oli sitten sen miehen lorun loppu..surullista!
    Olisi vain ottanut onnen vastaan, eikä syöksynyt raitiotievaunun alle surman suuhun!

    VastaaPoista
  2. Kiire veti pidemmän korren. Vai olisiko ollut arkajalka tämä mies.

    VastaaPoista
  3. Nii-iin, kiire, se syö ihmiseltä nahkat puhki. Vallankin kun siitä yhtäkkiä tulee itsetarkoitus. Ja elämä lipuu ohitse.... surullista.

    VastaaPoista
  4. Raitiovaunu oli jo laskeutunut, ei kai mies enää alle voinut jäädä, mutta onnensa ohi kyllä juoksi. Ensin ihastuu naiseen ja sitten juoksee karkuun, on siinä kumma mies. Niin, tietysti oli se tärkeä tehtävä...

    Minä sain yhden miehen muistelot kansiin, nyt ehdin taas kierrelläkin. Kiitos Peikko vierailusta :-)

    VastaaPoista
  5. "Ei ole hoppu hyväksi eikä kiire kunniaksi", sanottiin entisaikaan!

    VastaaPoista
  6. Pöhkö äijä. Kiireeseen kuolee.

    VastaaPoista
  7. Kaikkea se kiire teettää. Sen kanssa jopa sekoaa.

    VastaaPoista
  8. Noin kiire ei saisi olla, että ei ehdi onnelle kättä antaa!

    VastaaPoista
  9. Hyvää, tiivistettyä tekstiä ja mikä parasta: ei liian pitkä (luettavaksi näyttöruudulta).
    Sisältöä, sekä suoraa kerrontaa, että sen alle suojautuvaa tulkittavaa, jotka imaisevat lukijan mukaansa.

    Onnistunut kirjallinen henkäisy!

    VastaaPoista
  10. Paha paikka on ollut, aikamoisia paineita ja ristivetoa reitin varrella.
    Kyllähän kädet leveillä tulevaa tuntematonta voi kavahtaa, olipa se sitten mies tai nainen.
    Jos kohtalo suo, niin värikäs nainenhan tulee vastaan toistekkin.....;)

    VastaaPoista