Teatterissa

En ollut käynyt teatterissa pitkään aikaan. En tiedä miksi, se oli vaan jäänyt. Ehkä sain kulttuuriannokseni muualta, tai sitten ehkä olin taantunut tyystin epäkulturelliksi. Tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon en usko, ostinhan säännöllisesti kirjoja samalla kun hain ruokaa marketeista. Minua viehättivät erityisesti italialaisten tekemät kuvasarjakirjat. Niissä oli railakasta menoa ja hurttia huumoria, joten ei minua mitenkään epäkulturelliksi voi sanoa vaikka haluaisikin.

Niin se teatteri. Istuin kahvilassa juomassa kermakahvia ja mietin, miksi kahvikermassa ei ole kahvia vaikka kermakahvissa on kermaa. Minusta on viimeaikoina tuntunut, että kieli on jotenkin epäloogista ja vaikeatajuista. Kulttuurihenkilönä minun luonnollisesti piti miettiä tällaisia asioita, jotta voisin keskustella niitä kultivoituneesti tilaisuuden koittaessa. Uimahallissa on muuten usein hyviä tilaisuuksia keskusteluun. Esimerkiksi pukuhuoneessa ihmiset kuuntelevat sanomatta sanaakaan, kun kerron jostain oivalluksestani samalla kun he pukevat. Eikä juuri kukaan keskeytä, toisin kuin löylyssä aina keskeytetään ja käsketään heittämään nyt pirulauta sitä löylyä välillä. Sellainen on minusta aikamoisen epäsivistymätöntä.

Siellä kahvilan pöydässä oli teatterimainos ja sen kannessa nätti nainen, oikein sivistyneen näköinen. Minä rupesin sitä katselemaan ja siinä sanottiin, että nainen esiintyisi teatterissa vielä samana iltana. Minua tietenkin rupesi kiinnostamaan, miten hyvin hän hallitsisi roolinsa ja osaisi ilmentää näytelmän kirjoittajan perimmäisiä ajatuksia, joihin toki olin tutustunut jo kauan sitten. Päätin käydä katsomassa illan näytöstä. Soitin lippukassanhoitajalle ja kysyin onko niillä vielä lippuja jäljellä.

Oli niillä, tosin ei kovin hyville paikoille, mutta olen oppinut olemaan vaatimaton ja nöyrä ja totesin, että kuuluu minun ääneni siitäkin kohdasta, jos näyttelijät vaikka unohtavat vuorosanansa. Kassaneiti sanoi, että teatterilla on ihan oma kuiskaaja, joka tuntee käsikirjoituksen ja ohjaajan siihen tekemät muutokset varmasti riittävän hyvin. Minä järkytyin. Muutokset. Ajatelkaa nyt. Näytelmäkirjailija on istunut pimeässä ja kylmässä ullakkohuoneessaan ja vuodattanut sydänvertaan tekstiinsä, ja sitten joku ohjaajanplanttu muuttaa käsikirjoitusta, muka sovittaa sen juuri sille näyttämölle. Petosta, sanon minä, katalaa yleisön pettämistä. Olisi parempi valita sellaisia näytelmiä, joihin rahkeet riittävät, ettei tarvitsisi mennä raiskaamaan toisten elämäntyötä.

Pistin kravatin kaulaan ja ajoin taksilla teatteriin. Se oli erilainen kuin ennen. Nyt siellä oli kaksi baaria, joista myytiin viinaa. Ennen ne myivät vaan kahvia, ja kun kysyin keittävätkö ne sitä enää ollenkaan, tyttö naurahti ja sanoi, että on niillä kahvinkeittokone. Tyttö lupasi kattaa minulle pöydän väliajalle leivoksen kera, jos haluan. Halusinhan minä, kun tyttö hymyili niin nätisti ja sen silmissä oli mukava pilke. Pitäähän näihin kulttuuririentoihin panostaa.

Ensimmäinen puoliaika meni nopeasti. Naisnäyttelijä, jonka kuva oli ollut esitteessä, oli lavalla vielä somempi kuin paperilla. Sitä minä katselin mielelläni. Sellaista kulttuuri on. Se saattaa napata katselijan mielenkiinnon kokonaan, niin kuin minulle nyt kävi. Mutta kyllä kulttuurista on sitten vastaavasti iloakin.

Puoliajalla etsin pöytää, jolle minulle oli luvattu kattaa kahvia. Se oli ihan nurkassa, ja ensin minua harmitti, mutta sitten ajattelin, että kyllä mies sen verran kestää. Näkihän siitä kaikkialle lämpiöön ja saattoi katsella teatteriyleisöä. Panin oikein erikseen merkille, miten paljon nuoria ja kauniita naisia käy nykyään teatterissa. On hyvä, että nuoret osaavat arvostaa sivistystä ja kulttuuria.

Eräs vanhahko, varmaan jo kahdeksattakymmentä käyvä mummo köpitteli luokseni ja kysyi, saako hän lainata tuolia pöydästäni. Nyökkäsin. Pitäähän vanhan päästä istumaan, ajattelin ja koin olevani jalomielinen. Mummo ei kuitenkaan istunut, vaan kiipesi seisomaan tuolille. Sitten hän kurkotti ylöspäin ja otti kiinni metallitangosta, joka kulki lämpiön poikki. Luulin, että mummo putoaisi, nousin ja tarrasin kiinni hänen koivistaan. Hän ärähti ja potkaisi minua rintaan. Mummo otti vauhtia, rupesi keinumaan tangossa ja teki peräkanaa kolme jättiläistä. Kolme, ja minä en ole koskaan saanut tehtyä yhtään, en edes kiintopyörähdystä.

Mummo heitti irti tangosta ja kopsutteli tiehensä. Pitkä jono mummoja odotteli jo tuolin takana vuoroaan. Heistä ensimmäinen kapusi tuolille. Hän otti kiinni tangosta ja alkoi heittää jättiläisiä. Minä olin kerta kaikkiaan ällistynyt. Pakkohan minun oli mennä viereiseen pöytään ja kysyä, näkivätkö ne, miten mummot voimistelivat rekillä. Kukaan ei kuunnellut. Minua kehotettiin jättämään konjakin tissuttelu. Lämpiössä on tarkoitus antaa kulttuurikokemuksen tekeytyä eikä häiriköidä toisten pöydissä.

Mummojono piteni ja mummot alkoivat heristellä keppejään, kun kello soi puoliajan päättymisen merkiksi. En malttanut lähteä minnekään, vaan jäin katselemaan mummojen jättiläisiä. Kun sitten menin salin ovelle, se oli jo kiinni ja ovimikko paheksui minua. Onneksi se naisnäyttelijä oli vielä mukana näytelmässä.