Kirjallinen hahmo

– Ka, Reino. Mitä äijä?

– Mitäs. Ruokatunnilla.

– Ai sulla on töitä? Viimeksi kun nähtiin, kehuit olevasi pitkäaikaistyötön.

– Asiat muuttuvat. Nyt on hommia niin paljon kun jaksaa tehdä.

– Ai. Sittenhän sää pistouvaat yhden.

– Okei. Tarjoilija!

– Kiitos. Millasia hommia?

– Minä olen hahmo.

– Hahmo?

– Joo. Kirjallinen hahmo. Tai oikeastaan monta.

– Monta?

– Neljä. Katsos, kun tämä maa on täynnä wannabe-kirjailijoita, joilla juttu ei kuitenkaan kulje kunnolla, niin minä rupesin niille hahmoksi.

– Hahmoksi?

– Juu juu. Olen vaan ja ne kirjoittavat minusta.

– Mitä?

– Yksi tekee dekkaria. Minä olen siinä tarinassa ruumis ja makaan ojassa vatsa viillettynä auki ja perna tungettuna kurkkuuni. Toinen taas kirjoittaa rakkaustarinaa. Siinä olen sen naisen entinen rakastaja, tosi mustasukkainen ja väkivaltainen tyyppi. Otatko vielä toisen?

– Joo.

– Tarjoilija!

– Kiitos. Entäs ne kaksi muuta?

– Yksi kirjoittaa tarinoita, joissa minä olen pikkumainen ja paha vallesmanni ja estän vapaata metsästämistä ja särjen ihmisten pontikkapannuja.

– Entä se neljäs?

– Satukirja. Siinä minä olen tyhmä jättiläinen, jolta kaikki aina huijaavat rikkauksia. Tai ei aina, joskus se pannaan tekemään töitä, siirtämään kiviä, kaatamaan kaskea tai taivuttamaan joenuomia.

– On sulla hommat.

– Eikös. Ensi viikolla aloitan vielä yhden runoilijan hahmona. Se on jo pitkään yrittänyt saada aikaan jotain Odysseus-tyylistä eeposta, mutta ei ole saanut hahmojaan toimimaan.

– Mikäs hahmo sinä siinä olisit?

– Se on vielä vähän auki. Ehkä useampikin kuin vain yksi, mutta ainakin kuninkaan pahantahtoinen neuvonantaja, joka pelaa omaan pussiinsa ja vokottelee löyhämoraalista kuningatarta, molempia prinsessoja ja kaikkia hovineitoja.

– Se on sulle ihan nappi rooli.

– Ei se mikään rooli ole. Hahmo.

– Okei. Okei. Pistä vielä yksi, niin uskon koko jutun.

– Tarjoilija!