Puistokahvilan terassi

Istuin pitkästä aikaa kahvilassa, oikein terassilla. Talvi oli ollut pitkä, enkä ollut juuri nenääni ulos pistänyt, istunut vain tietsikan ääressä ja kirjoitellut runoja. Niitä julkaistiinkin. Eräs paikallislehti julkaisi ensin yhden kolmerivisen ja sitten vielä nelirivisen. Kyllä olin ylpeä.

Maisa ja Irmeli istuivat minun kanssa samassa pöydässä. Ei oltu juteltu pitkään aikaan ja sanottavaa oli paljon. Maisa oli äänessä suurimman osan aikaa, sillä piisaa juttua. Irmeli söi pullaa. Se haki ainakin kolmesti lisää ja toi samalla minullekin.

Maisan jutuissa oli salskeita uroita, joita se oli ensin viekoitellut ja sitten kyykyttänyt. Niistä se jauhoi. En meinannut millään jaksaa kuunnella, ja Irmelikin näytti siltä, että se oli kuullut kaikki jo aiemmin.

Aika kului silti mukavasti. Sää oli hyvä, tosin hyttysiä taisi jo olla, koska pari kertaa jokin nipisti pohjettani. Annoin nipistellä. Minusta on vulgääriä heilua ja huitoa hyttysiä, Kahvi saattaa kaatua, ja mieluummin minä sen juon kuin kaadan maahan.

Lopulta Maisa vaikeni. Irmeli ryhtyi saman tien kertomaan kaikista matkoistaan, jotka hän oli talven aikana tehnyt, kiertänyt Italiat ja Espanjat, käynyt Brasiliassa ja Kuubassakin. Sitä minä vähän kadehdin. Olin aina halunnut käydä Etelä-Amerikassa, mutta en ollut koskaan saanut lähdettyä. Ehkä ensi talvena, mietin ja haukkasin pullaani.

– Mitäs sinä olet tehnyt? Maisa kysyi minulta, kun Irmeli oli lopettanut.

– Julkaisin runoja, sanoin ylpeänä, käännyin sivuttain tuolissani ja heitin polven toisen päälle.

Maisa kirkaisi. Irmelin silmät suurenivat ja hän kätki suunsa kätensä taakse.

– Sun jalka! Maisa huusi.

Irmeli tuijotti. Minä vilkaisin jalkaani. Polvesta alaspäin ei ollut jäljellä kuin luut ja muutama lihanriekale. Pöydän alla istui kolme kissaa rivissä. Ne nuolivat huuliaan ja tuijottivat minua.

Vähemmästäkin hermostuu. Nakkasin kissoja ensin pullalla ja sitten kengällä. Ei vaikutusta. Heitin niitä takilla ja hameella, paiskasin alusvaatteetkin niiden silmille. Kissat istuivat ja odottivat, pikkuhousuni roikkuivat keskimmäisen korvasta.

Kahvilan asiakkaat katselivat suu auki. Minä otin itseäni niskasta kiinni ja vedin. Toinen jalka – se ehjä – pisti hanttiin, mutta antoi periksi ja minä kiskoin lihani pääni ylitse kuin villapaidan.

Heitin sillä kissoja. Ne sähisivät ja osoittivat mieltään, mutta siirtyivät muualle. Minä istuuduin takaisin pöytään Maisan ja Irmelin viereen. He tuijottivat, mutta kun hörppäsin kahvia ja se valahti leukaluun läpi syliini, he purskahtivat nauruun. Minuakin nauratti ja päätin kirjoittaa runon kolmesta kissasta. Ehkä sekin julkaistaisiin paikallislehdessä.