Tupakkilakko

Jänikset istuvat puisen pöydän ympärillä. Pöydällä on pelimerkkejä ja täysinäinen tuhkakuppi.

– Kenen työt?

Pitkäkorva nakkaa lommin pöydälle ja kerää kortit pakaksi. Se sekoittaa, tekee hienoja yhden käpälän nostoja ja laittaa kortit pöydälle. Oikealla istuva jänis napauttaa käpälällään pakan päälle.

– Pupu, pitkäkorva hörähtää ja sytyttää sikarin.

Pitkäkorva tupruttelee ja jakaa kortin tai pari muhkeiden sauhujen välissä. Kaikki saavat viisi korttia.

– Mä mitää ala! Joku huijaa täällä, tupsuhätä kiroaa ja nakkaa korttinsa pöytään.

Jok’ikinen jänis höristää korvansa pystyyn. Nyt se sana oli sanottu. Jotain oli pakko tapahtua. Pitkäkorva imaisee savut sikaristaan ja karistaa tuhkaa tuhkakuppiin, josta se kierähtää pöydälle ristiturvan eteen. Ristiturpa hätkähtää ja koettaa piiloutua pöydän alle. Kaikki kohahtavat. Ei olisi ristiturvasta uskonut, niin siivo ja hiljainen kuin se on ollut, maksanut aina velkansakin.

Tupsuhäntä loikkaa pöydän toiselta puolelta ristiturvan viereen, nappaa kortit sen käpälästä ja nakkaa ne kuvapuoli ylöspäin pöydälle. Kaksi ässää ja kolme kakkosta.

– Se ainakaan ristiturpa ole, tupsuhäntä sanoo.

Jänikset huokaavat ja kääntävät korttinsa näkyviin. Jokaisella on kaksi ässää ja kolme kakkosta. Paitsi pitkäkorvalla, joka syö korttejaan niin nopeasti kuin ehtii.

– Mitkä kortit sinulla oli? toiset kysyvät pitkäkorvalta.

– Ympf!

– Me sua mitään uskota, jänikset kiljuvat, tempaisevat korvat päästään ja alkavat pieksää niillä pitkäkorvaa niin, että pupurukka on aivan juomuilla. Se huutaa ja vikisee ja kiljuu ja potkii ja sen loikkatossut lentävät pöydälle ja kaatavat tuhkakupin.

Kun pitkäkorva on piesty, jänikset kiertävät korvansa paikoilleen ja palaavat pöytään.

– Kenen työt? Sikareja jäi vielä.