torstai 16. toukokuuta 2013

Tuplat

– Tere Jari, Veikko tervehtii kaveriaan ja läimäyttää tätä olalle. – Ei ole äijää näkynyt.

Jari kääntyy ympäri baaritiskillä ja tunnistaa läimäyttelijän.

– Joo. Ei ole, hän sanoo ja hörppää triplatuplastaan. – Tein vähän tiedettä.

– Mitä tiedettä?

– Osallistuin yhteen kokeeseen.

Baaritiskille tulee kolmas mies, jonka Jari esittelee Lariksi. Lari heilauttaa kättään baristalle ja pyytää tuplatriplaespresson. Veikko tuijottaa Laria suu auki. Lari hymyilee ja iskee silmää.

– En tiennyt, että sinulla on kaksoisveli, Veikko sanoo Jarille.

– Ei minulla olekaan.

– Mutta tuo on ihan kuin sinä. Sillä on samanlainen äänikin, Veikko sanoo ja osoittaa Laria.

– Silti. Ei minulla ole kaksoisveljeä, eikä siskoakaan sen puoleen.

– Mikäs se sitten on? Klooniko? Oliko se koe jokin kloonausjuttu?

– Ei tietenkään. Otatko espressoa? Näillä on mahtiannoksia. Voin tarjota yhden.

Veikko suostuu ja Jari tilaa kaksi triplatuplaa. Barista laulattaa keitintä ja nostaa sitten pienet kolpakolliset mustaa juomaa miesten eteen. Kolpakon viereen hän laskee molemmille varttikilon levyn tummaa suklaata. Lari hörppii omaa tuplatriplaansa ja murtaa palasia maitosuklaalevystään.

– Suklaanko takia niillä on eri nimet? Veikko kysyy.

– Ei oikeastaan. Veikko sanoo. – Lari vaan sanoo asiat joskus nurinpäin. Suklaan saa sellaisen kuin tahtoo.

– Miksen minä ole tavannut sitä aikaisemmin? En varmaan tietäisi, ettet se ole sinä, jos se tulisi kaupungilla vastaan.

– On se minä.

– Onko? Kukas sinä sitten olet?

– Minä.

– Selitä, Veikko pyytää ja huiskauttaa kättään baristalle. – kolme triplatuplaa samaan kuppiin! Minttusuklaalla, kiitos.

– Se oli se koe, Jari aloittaa. – Proffat olivat tutkineet alkueläimien lisääntymistä ja halusivat kokeilla sitä ihmiseen.

– Entä sitten?

– Ne kokeilivat ja minä jakauduin. Aloin halkeamaan päälaelta. Oli kuule kumma tunne, kun olin napaan asti keskeltä halki. Se ei kyllä kestänyt kauaa, muutamassa tunnissa olin haljennut kahtia.

– Valehtelet.

– Kysy Larilta. Se on se toinen puolisko. Oikea, minä olen vasen. Tai siis minä olen oikea, Lari on oikeanpuoleinen. Me ollaan molemmat minuja, samat muistot ja maailmankatsomukset kummallakin.

– Ettehän te mitään puolikkaita ole, Veikko tuhahtaa.

– Puolikkaat kasvoivat takaisin, Lari puuttuu puheeseen.

– Oli turhauttavaa olla puolikas, Jari jatkaa. – Kävelystä ei tullut mitään ja ruoka putosi puuttuvan posken kohdalta maahan.

– Ja nyt on hyvä, niinkö? Veikko kysyy ja tilaa lisää espressoa. – Huijaat vanhaa kaveria kaksoisveljesi kanssa.

– Ei se ole kaksoisveli, Jari toteaa. – Eikä nyt ole hyvä. Se tuntuu taas alkavan.

– Mikä?

– Jakautuminen, Jari ähkäisee, tarttuu päälakeensa ja vetää päänsä kahteen osaan.

Lari kokeilee omaa päälakeaan, löytää halkeaman ja halkaisee hänkin päänsä. Miehet nousevat ja pistävät baaritiskillä odottaneet knallit päähänsä.

– Nähdään taas, Jari mukeltaa. – Seuraavaksi minuja taitaakin olla neljä.

– Nähdään, Veikko kuiskaa.

11 kommenttia:

  1. No huh. Sellaista se on kun solut kiihtyvät ja ryhtyvät jakautumaan. Taidan pitää omistani tiukasti kiinni ja otan vain soolon.

    VastaaPoista
  2. Huh, jos minua olisi useampi? Kun en väliin kestä yhtäkään minua? Tiede kehittyy ja jakaa ihmisiä. Hui.

    VastaaPoista
  3. Hyvä Peikko, onneksi kirjoitit tämän varoitukseksi. Minä kun olen nähnyt välillä lehdessä ilmoituksia, että lääketieteellisiin kokeisiin otetaan maksua vastaan koekaniineja, ei kun ihmisiä. Yliopistolla ainakin näin sellaisen ilmoituksen. Onneksi en mennyt, vaikka olin aika rahapulassa. Sitä paitsi juon vihreää teetä...

    VastaaPoista
  4. Hienolla ja taitavalla tavalla tuli taas todistetuksi, että puheet alkulimoista ovat puppelia. :D
    Huomenna ostan kyllä suklaadi-levyn. Kuulosti niin makeelta.

    VastaaPoista
  5. Hui, mä meen ostaman kans suklaatilevyn!

    VastaaPoista
  6. Triplatupalespresso on selvästi liikaa. Tuplatriplasta nyt puhumattakaan.

    VastaaPoista
  7. Elä usko, oikeasti ne olivatkin identtiset neloset!

    VastaaPoista
  8. Onneksi en osaa jakautua enkä lisääntyäkään..;))

    VastaaPoista
  9. mieli nyt ainakin jakaantuu milloin mihinkin.suklaa on hyvää. jep ja ihan tiedoksi peikolle että yhteis tarina varjojen saarikin on muuttanut uuteen osoitteeseeni sivupaneelin omaksi sivuksi, toivon sille nyt turvallista elämää

    VastaaPoista