Sokea karhu seisoo kuusen alla suuren muurahaiskeon vieressä. Tuuli ravistelee puiden latvuksia, ja karhun askeleiden alla painunut sammal rasahtelee takaisin pystyyn. Muurahaisten kirpeä tuoksu hivelee otson kuonoa. Kontio kuopaisee kekoa ja muurahaiset tulevat puolustamaan kotiaan. Ne juoksevat kilvan kohti karvaturria, tarttuvat sitä käpälästä ja yrittävät kangeta petoa nurin. Ne vääntävät niin kovasti, että niiltä lirahtaa kaikenlaista sinne sun tänne.
Karhu on mielissään. Se nuolee muurahaisia käpälältään kitaansa ja maiskuttaa niiden kirpeytynyttä makua. Muurahaisia ryntää yhä enemmän karhun kimppuun, ne kapuavat sen käpälävarsia ylös harteille ja rohkeimmat ryhtyvät kuristamaan mörykkää hengiltä. Karhu jatkaa mässäilyään.
Muurahaispesässä käy jo aikamoinen kuhina. Alimmista kerroksista kerätään kaikki, jotka ehtivät kuningattaren paapoilulta tai poikaskammarin huoltotehtävistä. Palokuntamuurahaisetkin lähtevät hätiin. Ne kiskovat julman suurta sammiota, joka on täynnä muurahaishappoa, ja juttelevat siitä, miten karhu saa sen kohta silmilleen ja pesä pelastuu.
Karhu herkuttelee muurahaisilla ja jatkaa pesän hävittämistä. Se ei ole pitkään aikaan saanut muurahaisia, vaan on joutunut tyytymään sian ruhoihin, joita ihmiset ovat raahannet metsään piilokojujensa lähettyville. Paria satunaista yltiömakeaa mehiläispesää ei tietenkään voi verrata muurahaisherkkuun. Havumetsän lempeä tuoksu hivelee mesikämmenen mieltä. Muutama muurahainen, jotka ovat ehtineet karhun korviin, kiljuvat niin että karhusta kuulostaa kuin sadat pienet vaskikellot helisisivät. Elämä on mukavaa, otso tuumaa ja nuolaisee taas pari sotajoukollista muurahaisia kitaansa.
Palokuntamuurahaiset ovat kiskoneet happoastiansa ylös asti. Ne ottavat vauhtia, keinuttavat astiaa ja heivauttavat sen sisällön karvaturrin silmille. Karhu mörisee tuskasta, kun auringonvalo paistaa suoraan sen silmiin. Sitten se pysähtyy, hieraisee silmiään ja katselee ympärilleen. Metsä on kaunis, täynnä vihreyttä. Mustikat ja juolukat kypsyvät varvuissaan. Karhu unohtaa muurahaispesän, kun se unohtuu katselemaan kukissa hääriviä pörriäisiä.
Illemmalla karhu on tehnyt sovinnon muurahaisten kanssa ja pyytänyt jokaiselta henkiin jääneeltä erikseen etujalasta pitäen anteeksi. Karhu lupaa vielä tuoda kuvauspaikoilta muutaman sianruhon talvievääksi muurahaispesän viereen. Muurahaiset pitävät sitä hyvänä ratkaisuna, vaikka niitä harmittaakin jokainen karhun syömä perheenjäsen. Ne sanovatkin karhulle olevansa sisaruksia ja kaikki yhtä rakkaita toisilleen. Karhu on tehnyt kynsitulet aukiolle ja kököttää muurahaisten kanssa ringissä sen ympärillä. Kun karhu kaivaa jokaiselle olutta kontistaan, puheensorina kiihtyy, muurahaiset humaltuvat ja haastavat karhun painiin. Karhu suostuu. Pitkän ähellyksen jälkeen se antaa periksi ja suostuu häviämään. Muurahaiset tanssivat voitontanssin kellistetyn karhun vatsalla, karhu kellottaa selällään ja sihauttaa auki vielä yhden oluen. Karhun selän takana pitkä muurahaisjoukko kantaa tölkkiolutta karhun tuohisesta kontista pesän uumeniin.
Juuri ehdin käydä tuon edellisen kivan kirjoituksen kuittaamassa.
VastaaPoistaNiin tuota...karhun olisi pitänyt ymmärtää kuoria koivunvirpi ja tökätä se sinne kusiaispesään. Olisi tullut vähemmän kusiaisruumiita. ;)
Me aina lapsena teimme niin ja nuoleskelimme "sinne-tänne lirautukset" sulassa sovussa pismyyrien kanssa.
Hyvää oli. En yhtään ihmettele, että karhukin tykkäs.
Ihana elämä vaatii uhrauksia.
VastaaPoistaMurkut saahaavat karhua linssiin:)
VastaaPoistaIlmeikästä ja kuviksi muuttuvaa kieltä. Siellä minä katselin vieressä, kun muurahaiset tanssivat. Alussa en kyllä osannut päättää, kumpaa auttaisin - karhua vain muurahaisia.
VastaaPoistaVälillä pitäiskin muistaa pysähtyä, jotta ehtisi huomata kaiken kauneuden ympärillään. Oluet joutaakin muurahaisille, tuumaa se "Cossus cossus" mummo.
VastaaPoistaJotenkin tämä tarina oli kuin omasta elävästä elämästä. Mehiläisiä on tosiaan karhu kerran käynyt kopeloimassa ja muurqahaishappoakin käytän mehiläisten loisten häätöön.
VastaaPoista