Pitäisikö imuroida?

Malla kulkee supermarketin käytävällä ja työntää ostoskärryä edellään. Joka ainoa vastaantulija pysähtyy tuijottamaan häntä. Joka ainoa, joka näkee vilahduksenkin hänestä, kääntyy katsomaan ja hymyilee.

Sini seisoo kalatiskillä, kun Malla työntää kärrinsä siihen ja nykäisee jonotuskoneesta numeron. Sini havaitsee tulijan silmänurkastaan, hillitsee ensin itsensä, mutta tunnistaa sitten parhaan ystävänsä ja menee tätä liki.

– Näytät hyvältä, hän sanoo ja tunnustelee Mallan puvun hohtavaa kangasta. – Kerrassaan upea puku. Silkkiä ja vielä noin pitkä laahus! Oletko menossa juhliin?

– En! Malla tiuskahtaa. – Eikä tämä ole kuin vanha perunasäkki.

– Älähän nyt. En ole ikinä nähnyt näin hienoa mekkoa. Tällainen maksaa monta tonnia, eikös?

– Kaikki on sen tontun syytä! Malla purskahtaa itkuun ja painaa päänsä ystävänsä olkapäätä vasten. – En voi enää koskaan mennä minnekään!

– Tontun? Minkä tontun? Sini kysyy, halaa ja lohduttaa toista.

Malla lupaa kertoa, jos Sini auttaa häntä ostosten kanssa ja tarjoaa sen jälkeen kyydin kotiin. Kahviakin saisi. Sini lupaa. Kohta naiset nostavat ostoksensa Sinin autoon, Malla kerää helmansa ja laahuksensa ja istuutuu takapenkille. Auto tulee melkein täyteen silkkiä.

Mallan luona, kun tavarat on saatu paikoilleen ja naiset istuvat kahvikupin ääressä, Sini muistuttaa, että Malla lupasi kertoa jostain tontusta.

– Se oli kotitonttu, Malla aloittaa. – Se joutui vahingossa pölyn­imuriin, ja kun autoin sen sieltä, se lupasi täyttää yhden toiveeni.

– Toivoit tietysti tuota mekkoa, etkä raaski nyt riisua sitä? Sini arvuuttaa.

– En toivonut! Malla sanoo, nousee seisomaan, vetää mekon päänsä ylitse ja heittää sen lattialle.

Lattialle mätkähtää vanha, multainen perunasäkki. Mallan yllä näyttää nyt olevan yltäkylläisen runsas itämaisen tanssijattaren asu.

– Ai se oli säkki, Sini toteaa ja osoittaa Mallaa peittäviä harsoja. – Mitäs nuo sitten ovat?

– Ihan tavallisia alusvaateriepuja. Odotas.

Malla käy komerosta puuvillaisen kukkamekon ja ojentaa sen Sinille. Tämä pyörittelee vaatetta käsissään ja toteaa sen samaksi, jota Malla on pitänyt kotiasunaan.

Malla vetää mekon ylleen ja seisoo ystävänsä edessä niin loisteliaassa puvussa, ettei tämä olisi sellaista pystynyt kuvittelemaan, vaikka olisi kuvitellut kuusi vuotta yhtä kyytiä. Kulta ja hopea säihkyvät, timantit ja rubiinit kiiltelevät, joka ainoa paljetti on tehty safiirista, nyörit ovat punottua platinaa, kuviointi on jadea ja turmaliineja, kangas kiiltää ja hohtaa niin kuin ei mikään koskaan. Malla hehkuu itsekin ja näyttää kerta kaikkiaan täydesti naiselliselta.

– Aika hieno, Sini nyökkää.

– Mutta eihän tällaisena voi mennä minnekään! Malla huutaa ja repii vaatteen yltään. – Minä en jaksa enää. Halusin vain, että vaatteet näyttäisivät upeilta minun päälläni.

– No nehän näyttävät, Sini hymyilee ja tarttuu Mallaa kädestä. – Tule.

– Minne?

– Hakemaan pölynimuria. Meidän pitää nyt vähän imuroida.