Retkellä

Lentävän lautasen sisäontelo avautui ja pieni vihreä mies astui näkyville. Tosin, ei se oikeasti ollut mies, ei ainakaan miehen näköinen, vaan ohuesta membraanista rakentunut pulloke. Se kuitenkin piti itseään miehenä, joten olkoon. Toinen alien, punainen puu-ukon kaltainen mekaaninen laite polki lentävän lautasen polkimia ja piti sen tasapainossa tasan miljoonan kilometrin päässä Maasta.

– Väsyttääkö? vihreä tyyppi kysyi.

– Ei. Minä olen mekano. En voi väsyä. Minä poljen. Sinä ohjaat.

– Ai niin. Unohdin taas. Herätä keltainen.

Punainen puu-ukko pomppasi polkimiltaan ja pinkaisi pitkin pompuin patistamaan keltaista alienia paikalle. Muutamana lyhyenä hetkenä, jotka se oli poissa, lentävä lautanen vajosi kohti maata niin, että se oli enää vajaan sadan kilometrin korkeudella. Hurja polkeminen vakautti aluksen.

Keltainen alien pukeutui vielä tullessaan muiden seuraan. Se pursotti nenästään – jos se nyt oli nenä – sulkueritettä, jolla se kiinnitti päällysteet itseensä. Tämä alien näytti suurelta kengurupallolta, josta sojotti ulospäin lukematon määrä ontelolonkeroita. Se ajatteli itseään naisena ja kommunikoi soittamalla ulokkeitaan urkupilleinä. Se kurkisti ulos.

– Ahaa. Maa, se soi fuugana. – Hae salamia, niin lähdetään.

Vihreä meni ruokakomerolle ja toi molemmille salamipötkön, liuotti omaansa jo tullessaan ja totesi, että salamimakkara on ihan paras maalaisten keksintö, eikä missään muualla ole läheskään mitään sen vertaista.

Keltainen hermostui.

– Pyysin sinua tuomaan salamia ja sinä toit salamia. Ahnuri. Hae nyt salamia, äläkä enää pelleile.

Pieni vihreä membraanikalvomies pimahti ja kuvitteli pelaavansa keltaisella rantalentistä maalaisten kanssa, polkevansa sitä hiekkaan ja potkivansa sitä vatsaan. Sitten se päästi kulkukaasua ja lennähti tuubiin, jossa salamia säilyttiin.

Vihreä palasi. Keltainen näytti tyytyväiseltä ja avasi lentävän lautasen perälaudan. Ensin se heitti muutaman luotainsalaman ja tutustui niiden valossa ympäristöön. Sen jälkeen molemmat hyppäsivät salaman selkään ja rävähtivät maahan.

Vihreä nukahti matkalla, eikä muistanut ohjata salamaansa. Se iski kukkulalla voikukkia keräävää naista varpaaseen. Nainen singahti pystyyn. Vihreä imaistui varpaaseen tulleesta reiästä naiseen ja tämä alkoi paisua. Paisuminen jatkui, kunnes membraanityyppi muodosti naiseen tasaisen vihreän, orvaskeden alaisen kerroksen.

Keltainen ohjasi salamaansa ja posautti ohikulkevan miehen vatsan. Se asettui puuttuvan vatsan kohdalle röllykäksi, ja kaikki sen pillit ja lonkerot kytkeytyivät miehen suoniin ja jänteisiin. Miehen keho siirtyi alienin ohjaukseen.

Toinen alien vemputti naista nahasta, toinen rytyytti miestä jänteistä. Matka taittui, ja alienit lähestyivät kaupunkia.

– Mitäs me tänään otetaan. Tehdäänkö taas ihmiskokeita? vihreän kuultava nainen kysyi.

– Salamia, mies vihelsi ja päästi kaksikanavatorahduksen, joka oli olevinaan röhönaurua.