– Äitiäiti! Katso! Siniliina kiljuu ihastuksissaan. Hän on saanut mummoltaan isoja katuliituja ja värittää pyörätielle sateenkaarta.
– Hieno, äiti sanoo ja tarkastaa sähköpostit älypuhelimellaan. – Piirräpäs vielä jotain.
Pyörätie on niiltä kohdin jo varsin täynnä, eikä siihen sovi enää mitään, joten Siniliina siirtyy sinne, missä ikivanhat kuuset ovat sattuman oikusta jääneet kaatamatta ja seisovat nyt pyörätien reunassa. Tytön äiti kävelee hiljaa lapsensa perässä ja päivittää naamakirjaan: ulkoleikkejä lapsen kanssa – elämä on ihanaa.
Siniliina kyykistyy. Hän ottaa pahvisesta rasiasta keltaisen liidun ja piirtää katuun hymyilevän auringon. Äiti istuu kivelle, joka on kaikista suurimman kuusen alle. Mukavaa, hän miettii. Kun lapsi puuhailee omiaan, niin ehtii silmäillä illalla katsomatta jääneen tv-ohjelman. Siniliina piirtää kissaa oranssilla liidulla.
– Äitiäiti! Tule katsomaan millainen kissa tuli.
– Tulen kohta. Ihan kohta. Piirrä vielä vaikka talo sille kissalle.
Siniliinan äiti muistaa unohtaneensa kertoa ystävättärelleen, kenet hän tapasi kaupungilla, ja ryhtyy kirjoittamaan tekstiviestiä. Siniliina piirtää maahan turkoosin väristä ovea.
Kun ovi on valmis, äidin puhelin pirahtaa ja hän uppoutuu keskusteluun. Siniliina käy nyhtämässä häntä paidan helmasta, tuloksetta. Lapsi palaa pyörätielle ja piirtää kissalle hatun.
Maahan piirretty ovi aukeaa ja sieltä kurkistaa peikko, joka siristelee silmiään keltaisen liituauringon loisteessa. Siniliina kiljahtaa. Hän säikähtää ensin, mutta jää sitten katselemaan peikkoa.
Peikko nousee vyötäröä myöten ovesta, ojentaa kouransa ja nappaa kissan syliinsä. Kissa mouruaa. Siniliina haluaa saada kissan itselleen. Peikko ei anna, vaan kääntää selkänsä ja ryhtyy laskeutumaan takaisin. Ovi on jo melkein sulkeutunut, kun Siniliina tarttuu sen kahvaan ja kiskoo uksen auki. Oven takana on portaat.
Tyttö laskeutuu pimeään, mutta muistaa piirtämänsä auringon ja ottaa sen mukaansa. Ovi sulkeutuu. Sadekuuro lankeaa maahan ja pesee oven pois. Siniliinan äiti hakeutuu kuusen oksien alle suojaan ja kertoo puhelimeen olevansa huolestunut Siniliinan liian vilkkaasta mielikuvituksesta.
Siniliinan äiti taitaa pian saada aivan erityisen hyviä aiheita naamakirjapäivityksiinsä :).
VastaaPoistaHui kamala, tämä on pahasti tätä päivää.
VastaaPoistaSiniliina :) Vilkas mielikuvistus ei ole pahasta, valitettavasti se häviää. Vanhemalla iällä se palaa taas muistinmenetyksen mukana. Facebook on kuin japanilaisten kamerat, otetaan matkalla kuvia, että voidaan kotona katsoa, missä ollaan käyty. Olen langennut siihen :(
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaSiniliina tviittaa sitte äidille sietä kolosta :)
VastaaPoistaOpettavainen, surullinenkin tarina, mutta myös iloisia värejä, aurinkoa ja luovuutta.
VastaaPoistaKenties Siniliinasta tulee isona taiteilija tai kirjailija.
Saakohan tämä tarinainen jatkoa, onneksi Siniliina otti auringon matkaansa mukaan... Toisaalta tarina pysähdytti miettimään niitä ihmisiä, joilla ei ole koskaan aikaa elää juuri nyt, tässä hetkessä ja se on surullista, miten paljon he hukkaavatkaan elämästään...siellä "somessa" ym.
VastaaPoistatuli ihan tippa silmään tommosia naamakirjaäitejä pitäs tukistaa nii jotta karvat pöllyäis-- ihana Siniliina olisi toivonut äidin läsnäoloa, toivottavasti monet äidit miettii miten ovat läsnä pikkuisten tekemisessä, onneks luoja on siunannut lapset mielikuvituksella
VastaaPoistaMistäköhän äiti osaa lähteä Siniliinaansa etsimään? Ei lapsen kanssa oleminen onnistu silloin, kun seura on netissä.
VastaaPoistaVoi ei ! Nyt kertomus kertoo todellisesta todellisuudesta. Kohta äiti kertoo koneelleen kadottaneensa tyttären ja menee kotiinsa ja päiviittää face bookinsa ja laittaa sinne kyyneleen kuvia.
VastaaPoistaa.i.v.a.n. Ihanaa viettää aikaa läheistensä kanssa, jotka mahtunevat pieneen tilaan ja kaikki kerralla. Siniliina ei mahtunut siihen näyttöön.
VastaaPoistaJaksoin lukea vain katutytön jutun ja näin vilaukselta jotakin kissajuttuakin, joka sekin pitää katsastaa. Hienoa peikottelua aiheesta unohdettu lapsi joka jää netin yms jalkoihin. Aurinkoinen tarina, mutta miten käy sitten joskus?
VastaaPoista