Katuliidut 2

Ovi loksahtaa kiinni Siniliinan perässä. Keltainen aurinko, jota hän pitelee kädessään, alkaa hymyillä ja hehkua. Se ei ole enää pelkkä liitupiirros, vaan elävä taivaankappale, joka nyt sattumoisin on päätynyt tytön mukaan, kun hän on kipaissut peikon perään.

Luolaan vievän käytävän seinät ovat kosteat ja niillä kasvaa levää, joka roikkuu ohuina vihreinä hiuksina koko seinän mitalta ylhäältä alas ja alusta loppuun. Kun Siniliinan pitelemän auringon hohde osuu levä­rihmoihin, ne heräävät, ojentautuvat kohti valoa ja tavoittelevat sitä. Siniliina säikähtää ja kavahtaa taaksepäin vain päätyäkseen sieltä kurkottelevien levien kutitettavaksi.

Aurinko pullistaa olentonsa ja loiskii elämää kantavaa valoa leville. Ne puhkeavat kukkimaan ja käytävä täyttyy satojen ja tuhansien kukkien tuoksusta. Siniliinaa tanssittaa ja hän pyörähtelee ja hyörähtelee yhä syvemmälle peikon luolaan.

Käytävä päättyy, aurinko himmenee liitupiirustukseksi ja Siniliina pysähtyy. Hänen edessään aukeaa valtava tyhjä tila, jonka keskellä on pöytä. Pöydällä seisoo Siniliinan piirtämä kissa ja nuojaa itseään pöydän takana seisovan mustan peikon kättä vasten. Peikko silittää kissaa niin, että kipinät sinkoilevat.

Siniliina tuijottaa pitkään. Silitysten välissä peikko nappaa kiinni joka ikisen kissasta singonneen kipunan ja tallettaa sen pöydän reunalla seisovaan astiaan. Astia hehkuu himmeää luminenssivaloa.

– Mitä sinä teet? Siniliina kysyy.

– Kipunoita, peikko vastaa, – ettei ole niin pimeä.

– Saat tämän auringon, jos annat minulle sen kissan. Se on minun piirtämä.

– Taitavasti piirretty, peikko myöntää. – Tuleeko siitä auringosta kipunoita?

– Ei kun valoa! Siniliina hihkaisee ja pyytää aurinkoa näyttämään.

Aurinko loikkaa korkealle, soutaa kattoon asti ja valaisee sieltä koko luolan. Kirkkaus häikäisee peikkoa, se virnistelee ja nostaa kouransa silmien eteen. Luolan nurkissa nukkuneet sisiliskot, hiiret ja öttiäiset heräävät ja venyttelevät, lähtevät laittamaan aamiaista koko porukalle.

– Kukas minua sitten paijaa? pöydällä seisova kissa kysyy ja roikottaa häntäänsä.

Siniliina sanoo, että kissa saa vaikka nukkuakin hänen vieressään, jos aurinko haluaa jäädä luolaan peikon kaveriksi. Sisiliskot, hiiret ja muut öttiäiset huikkaavat, että aamiainen on valmista ja katettu peikon pitkälle pöydälle, joten sopisi tulla. Kaikki menevät, syövät kyllikseen ja puhuvat asiat selviksi.

Kun on aika palata kotiin, peikko piirtää luolan seinään vihreän oven, avaa sen ja Siniliina astuu kissa kainalossaan suoraan kotiinsa, kääntyy ja vilkuttaa peikolle ja auringolle. Eron haikeus nostaa kosteutta tytön silmäkulmaan. Juuri kun ovi sulkeutuu, äiti tulee ovelle.

– Hymyilepäs kultaseni, niin äiti nappaa kuvan. Pannaan se naamakirjaan, niin saat paljon tykkäyksiä.