Katuliidut 3

Siniliinalla on ikävä peikkoa ja peikon luolan kukkia. Hän kaipaa piirtämänsä auringon hymyä ja sisiliskojen, hiirten ja muiden öttiäisten tekemiä herkku­ruokia. Liitu­kissakin on jo monena yönä sanonut, että sillä on paljon kipinöitä turkissaan ja että ne voisi viedä peikolle. Onneksi katu­liidut ovat hyvässä tallessa pienessä punaisessa ämpärissä.

Siniliina piirtää oven toisensa jälkeen, mutta mikään niistä ei aukea. Ei, vaikka hän kuinka yrittää kiskoa niitä kahvasta. Hän piirtää yhä lisää ovia, punaisia, ja keltaisia, sinisiä ja turkooseja, mustia ja ruskeita, mutta ne kaikki jököttävät kiinni. Kissa kiertää malttamattomana tytön jaloissa.

Äiti tulee katsomaan, mitä hänen tyttärensä tekee. Kaikki huoneen seinät ja lattia on tuhrittu katu­liiduilla. Joka paikka on täynnä karkeasti hahmoteltuja ovia. Äiti pimahtaa. Hänenkö tuo kaikki pitäisi taas siivota? Hän ei kyllä enää jaksa. Onneksi ystävät ovat lähellä ja ymmärtävät. Hän twiittaa puhelimellaan Sini­liinan piirtämästä ovi­röykkiöstä ja saa heti lohduttavia vastauksia ja jaksuhaleja.

– Mitä ihmettä sinä ajattelet, tyttö? hän kysyy.

– Me mennään peikon luokse, mutta mikään ovi ei aukene.

– Mikä mikään ovi? Mikään näistäkö? äiti kiljuu ja läjäyttää käm­me­nel­lään vaalean­punaista ovea. – Luuletko sinä lapsi­rukka, että seinään piirretyn oven saa auki?

Ovi heilahtaa sisään­päin ja raottuu vähän. Oven raosta pilkistää levä­kukka, joka kuitenkin vetäytyy nopeasti takaisin.

– Nyt menet eteiseen häpeämään siksi aikaa, että saan tämän sotkun siivottua, äiti komentaa ja menee koneelleen hakemaan netistä siivous­vinkkejä. Samalla hän päivittää naama­kirjaan: hiki­päässä siivoamassa.

Siniliina työntää äitinsä läimäyksestä raottuneen oven auki ja käy siitä suoraan peikon luolaan. Se on täynnä kukkia. Aurinko hyppii ja pomppii joka puolella ja tekee hassuja varjoja luolan seinille. Pöytä on täynnä kaakkuja ja muita herkkuja, omppoja ja banskuja, aprikuuseja ja viikunoita, pähkinöitä ja manteleita. Kaikki istuvat pöytään ja ryhtyvät syömään, paitsi kissa, joka istuu peikon syliin ja ryhtyy kipinöimään.

Ruuan jälkeen leikitään. Peikko on ripustanut luolaan pitkän keinun ja pinonnut kolme maailman­pyörää päällekkäin luolan nurkkaan. Kun ei enää jaksa keinua eikä heitellä kärrinpyöriä, voi kavuta ylimmäiseen maailman­pyörään ja katsella sieltä sisiliskojen, hiirten ja muiden öttiäisten riemua.

Siniliinaa väsyttää ja hän haluaa kotiin nukkumaan. Peikko avaa oven, ja kurkistaa siitä. Äiti on ollut monta tuntia sosiaalinen ja väsynyt niin, että on nukahtanut sohvalle. Äly­puhelinkin on tipahtanut hänen kädestään lattialle ja kilahtelee lukemattomia päivityksiä.

Siniliina ja peikko tulevat huoneeseen. Peikko kerää kaikki ovet seiniltä ja lattioilta, taittelee niistä paketin ja sujauttaa sen taskuunsa.

– Ovia tarvitaan aina, se toteaa ja irvistää virnistyksen, palaa luolaansa ja vetää sulkeutuvan oven raosta sen viimeisenkin oven mukaansa.

Äiti herää ja tulee Siniliinan luokse.

– Täällähän sinä olet, hän toteaa ja katselee ympärilleen. – Minä näin sitten hassua unta. Siitä tulee upea päivitys.