Kirjasto

Kirjasto näytti valtavalta. Kävelin sisälle ja etsin vapaata pöytää, jolle voisin pinota kirjoja ja jatkaa tutkimustani. Joka paikka näytti olevan täynnä, salissa näytti olevan tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä, ehkä jopa miljoonia. Jatkoin matkaani. Ehkä jossain olisi vapaa pöytä tai edes pöydän­nurkka.

Joka paikka näytti olevan täynnä. Ihmiset näyttivät reunustavan pöytiä korkeina muureina, heitä näytti makaavan pöydillä suurina läjinä. Pöydät näyttivät suurenevan sitä mukaa, kun kuljin syvemmälle kirjastoon. Aioin jo kääntyä takaisin, kun huomasin etäällä pöydän ja miehen, joka näytti istuvan sen ääressä aivan yksin. Miehellä näytti olevan pitkä parta ja hiippa­lakki. Hänen edessään näytti lojuvan musta­kantinen viivoittamaton konttori­kirja, johon hän näytti tekevän merkintöjä vihreällä sulka­kynällä.

Kiirehdin hänen luokseen.

– Hyvää päivää, sanoin. – Onkohan tässä tilaa?

Mies kohotti katsettaan, vilkaisi ensin minua ja sitten ympärilleen. Hän nojautui tuolinsa selkänojaa vasten, sukaisi partaansa ja kysyi:

– Näyttääkö sinusta, että siinä olisi?

– Näyttää.

– Siitä vaan sitten, hän sanoi ja syventyi kirjaansa. Minusta näytti, että hän piirsi siihen okkulttisia symboleita tai muita merkkejä.

Siirsin tuolia, joka oli kulmittain miehen istuma­paikkaan nähden. Tuoli oli yllättävän painava. Laskin reppuni sen viereen ja kävin istumaan. Minut tönäistiin heti pois.

Nousin ylös. Tuolillani istui keski-iän jo ohittanut nainen, joka piiskasi minua kovilla sanoilla. Pyytelin anteeksi ja sanoin, että tuoli oli näyttänyt minusta vapaalta samoin kuin muutkin pöydän ympärille nostetut tuolit.

Naurun­puuska pelästytti minut. Kaikki pöydän ympärillä istuvat ja työskentelevät ihmiset nauroivat sanoilleni ja kumartuivat toistensa puoleen jakamaan minua koskevia sutkauksia. Ainakin minusta näytti siltä. Olin muutenkin säikähtänyt. Äsken pöydän ääressä ei näyttänyt istuvan pitkä­partaisen miehen lisäksi muita, nyt sen jokainen paikka näytti olevan varattu. Jopa tuolien välisissä tiloissa näytti seisovan ihmisiä.

– Minusta näyttää, aloitin ja osoitin sanani pitkä­partaiselle, – että täällä tapahtuu outoja.

– Erinomainen huomio. Tämä on sinun omaa tekstiäsi.

– Tarkoitatko…

– Tarkoitan. Sinusta näyttää taas.