Maitoparrat

– Annahan vielä yksi maito, Riikka pyytää ja nakkaa kolikon baari­tiskille.

Baari­maija pudistaa päätään. Että se jaksaakin juoda. Tuo on jo ainakin neljäs annos tällä erää.

– Ei maitoa pidä liikaa juoda, tiedäthän? baari­maija kysyy. – Luut voivat paksuuntua niin, etteivät ne pala krematoriossakaan.

– Äh, kyllä osteoporoosi ehtii vaikuttamaan. Anna nyt vaan tänne se maito, niin ja litra lakritsi­jäätelöä kanssa.

Riikka palaa kanta­pöytäänsä kavereidensa luo ja hörppää maidostaan. Kaverit koukkaavat etu­sormellaan jäätelö­maistiaisia.

– Minä pidän enempi salmiakki­jäätelöstä, Reino toteaa ja maistaa vielä kourallisen. – Tämä on aika pliisua siihen nähden.

Muut nyökyttelevät ja koukistelevat sormiaan jäätelössä niin, että Riikan on kiirehdittävä, jotta hän saisi edes vähän. Jäätelö loppuu ja keskustelu vaimenee, muuttuu melkein mökötykseksi.

– Mennään puistoon, Risto ehdottaa ja Raila huutaa hurraata ajatukselle.

Porukka kerää kimpsunsa ja kampsunsa kasseihinsa, vilkuttaa baari­maijalle ja poistuu. Puisto on kadun toisella puolella. Siellä on varjoisia lehti­majoja, kiipeily­telineitä, keinuja, kahluu­allas, muutama hiekka­laatikko ja pari keinua.

– Apus eka hevos­keinussa, Riikka huutaa ja kapuaa mieli­hevosensa selkään. – Kenen vuoro käydä kaupassa?

Risto tunnustaa vuoroutensa ja lähtee lampsimaan maito­kauppaan. Kun hän palaa, hänellä on mukanaan pussillinen maito­tölkkejä. Jokainen saa omansa ja pussiin jää vielä monta.

– Panne se auringon­paisteeseen, jotta maito lämpenee, Riikka sanoo. – Minusta se on parasta lehmä­lämpimänä.

– Minusta se on parasta, kun sitä juo jalka­käytävän reunalla, Reino toteaa, – ja heittää tyhjät purkit autojen alle. Tulee pauketta.

– Ennen maitoa myytiin pussissa, Raila sanoo.

– Niin ja kannuun, Risto muistaa. – Tykkäsin siitä pitkä­vartisesta litran­mitasta, joka roikkui tonkan kahvassa.

– Me juotiin tinki­maitoa…