Kustantaja

– Se on ihan uudenlainen kustantaja, Janne sanoo ja heilauttaa etu­tukkaansa taaksepäin. Puna­violetti hius­pehko hulmahtaa ja säikäyttää puiston­penkin edestä muruja nokkivat pulut.

– Menisit parturiin, Niko tokaisee. – Tuota harjaa säikkyy kohta hevosetkin.

– Oletko tosissasi? Hevoset?

– Joo tietty. Ne on arkoja elukoita.

– Hyvä että sanoit. Tämän uuden kustantajan leivissä ei sovi hevosia säikytellä. Se on vähän kuin joulu­pukki. Tai siltä se keksi konseptinsa.

– Joulu­pukilta?

– Niin. Se ajaa hevosella talosta taloon, koputtaa ovelle ja kysyy: onko täällä hyviä tarinoita.

– Sehän on ihan pöhkö.

– Ei minusta. Me kirjailijat kierretään kaikki sen mukana ja kirjoitetaan tarinat ylös. Et muuten usko, miten paljon ihmiset puhuvat, kun joku kuuntelee. Minulla on sitä paitsi ollut mukavaa. Ja me on kirjoitettu suunnilleen kolme uutta kirjaa päivässä.

– Kolme? Sehän on paljon.

– Enemmänkin syntyisi, jos olisi kirjoittajia. Nyt jää monta tarinaa ja käännettä käyttämättä, tai varastoon. Onneksi sekin kulkee mukana.

– Varasto? Hevosen perässäkö?

– Kärrillä. Siellä on iso puinen arkku, joka on täynnä muistiin­panoja, nauhoituksia, mieli­kuvia ja arvoituksia ja kaikkea. Niistä tulee vielä joskus suur­eepos, tai niin Jenna sanoi.

– Jenna, joku kirjailija vai?

– Kustantaja. Me ollaan kaikki rakastuttu siihen. Se on tosi upea nainen. Se tykkää minusta kaikkein eniten ja haluaa minut viereensä kuskin­pukille. Se kyselee bisneksestä ja minä neuvon. Ja aina välillä se puristaa sillai mukavasti.

– Taitaa olla koko juttu silkkaa päivä­unta.

– Hmm… ehkä vähän. Mutta jollain mieli on pidettävä hyvänä.

– Tuliko taas hylsy? Keneltä?

– Kaikilta, Janne tunnustaa. – Mutta minä menen ja kirjoitan Jennan todeksi. Voin ottaa sinutkin sen talliin mukaan.