– Sylvi, sinäkin täällä. Sattuipa somasti. Luulin, että minun piti lähteä ihan yksin.
– Samaa minäkin pelkäsin, vaikka tiesin, että pakko tällä on olla tuttuja. Mukavaa, että sattui sama matka.
– Minusta olisi pelottavaa yksin. Minä olin aina niin seurallinen ja sosiaalinen.
– Heh. Niin olit, kylänluuta ja kahvikissa.
– Täällä on erilaista kuin luulin. Kuvittelin, että meidän pitäisi tarpoa synkässä metsässä kivisillä poluilla, mutta tämähän on puisto. Oikein viihtyisää.
– Kuule Elli. Mitä sinulle kävi?
– Vähän nolosti. Pesin ikkunoita ja putosin. Ote lipesi.
– Minuun iski kohtaus.
– Äkkiä se kävi sitten sinullakin. Saitko kolikon mukaasi? Lautturille. Minulla on kaksi, jos tarvitset.
– Minä sinun kolikoitasi… Virta on tuolla. Katso. Joutsen ja kaikki.
– Onpa pitkä jono, ihan kuin lentoasemalla. Pitääkö meidän jonottaa vielä lautallekin?
– Kysytään henkilökunnalta, onkohan tuo niitä? Hei te siellä!
– Hei ja tervetuloa virralle, hyvät naiset, mitä voin tehdä hyväksenne?
– Pitääkö meidän jonottaa tuolla?
– Ei tietenkään. Lautta on säilytetty ihan vaan nostalgisista syistä.
– Miten me sitten päästään virran ylitse?
– Alavirralla on proomu, johon mahtuu satatuhatta asiakasta kerralla. Sille pääsee jonottamatta, vaikka ahdasta voi tulla. Kysyntä on kasvanut huimasti.
– Minä voisin kuitenkin tykätä lautturin kyydistä, kun kerran varasin kolikonkin, entä sinä Sylvi?
– Ihan sama kunhan ei tarvitse uida noiden veitsien ja kirveiden seassa.
– Kolikolla saa paikan proomusta, hyvät naiset. Lautalle se ei riitä.
– Kai se on sitten mentävä proomulla. Tule Elli.
– Hyvää matkaa ja olkaa tarkkoina. Monet proomuyrittäjät kippaavat kyytiläiset virtaan ja palaavat saman tien hakemaan uutta lastia. Bisnes kannattaa sillä konstilla paremmin, kuin kuskaamalla asiakkaat perille saakka. Mutta ei huolta. Aina joku selviää virrastakin.
Ensi viikko on satuviikko. Maanantaista lähtien peikko laittaa tänne joka päivä yhden vanhan sadun pienestä sudenpoikasesta, ketusta ja karhusta. Yhteensä seitsemän satua. Sadut tykkäävät, kun niitä luetaan. Lue sinäkin. Saa kertoa kavereille.
Oiii, satuviikko. :) Tuskin malttaa odottaa.
VastaaPoistahttp://turistikko.blogspot.fi/search/label/Acheron
VastaaPoistaPitkät jonot! Pitäisiköhän jo varata paikka?
VastaaPoistaTämä tarina kertoo perimmäisistä asioista, joista jo Kalevala on meitä opastanut. Tai sitten roomalaiset (ikreikkalaiset) tai jonkunmaalaiset myytit. Pitääpä pitää kolikko varalta taskussa.
VastaaPoistaAika tylyä.
VastaaPoistaNo voi itku, joka paikassa jo pitää olla tehokasta ja on vain rahan kiilto silmissä. Taidanpa jättää ikkunat pesemättä, jos sitten keväällä hankkisi jonkun pesemään...en vaaria sinne kuitenkaan laittaisi...kukahan se voisi olla...Ai mutta eihän meiltä korkealta putoa, kun on matala talo ja ikkunatkin saa pestyä varrellisella viledalla. Mutta mites tuo kohtaus...miten sitä voisi varoa... Satujen lukeminen varmaan auttaa, kiitos Peikko :-)
VastaaPoistaNo, parempi on uskoa Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyöhön, niin ei tarvitse lähteä omin avuin Tuonen virtaa ylittämään. Ei niillä omilla kolikoilla kuitenkaan pitkälle potki.
VastaaPoistaKreikassahan pitäisi olla, niin Kharonlautturi vie kolikoilla turvallisesti perille, ei tarvisi jäädä puolitiehen haahuilemaan.
VastaaPoistaOnneksi heitä oli kaksi toisilleen tuttua virranylittäjää. Aika kamalaa, kun ei saa edes viimeistä reissua tehdä rauhallisin mielin vaan täytyy varoa, ettei tule virtaan heitetyksi kesken matkan. Satuja, nam!
VastaaPoistaOi Styks miksi pelkään kuohujasi. Eilen saattelin erään ystäväni taas virran rannalle. Syksy on muuttunut mustaksi. Odotan mieluusti Peikon satuja sen vastapainoksi.
VastaaPoistaEihän tämä ihan satua taida ollakaan, vaan tätä aikaa. Noin käy pakolaisille, kun laivat Välimerellä uppoaa
VastaaPoista