Tanssilava

Pieni susi kävelee metsässä. Se nuuhkii kivien ja kantojen aluset, sillä se haluaa tietää millainen metsä oikeasti on ja mitä metsän sisällä on. Sen utelias kuono haluaa haistaa kaiken ja muistaa haistamansa. Kuono vie sutta ja näyttää sille tietä.

Metsä­tien varressa on romu­kasa. Pienen suden kuono tuo sen kasan luo ja se kiertelee sitä uteliaana. Ympäristö on kuollut ja maasta lähtee pistävä, hapan tuoksu, joka saa suden kuonon kutistumaan kasaan niin, ettei se haista enää mitään.

Mahan­alus jalkoja täynnä pieni susi juosta kipittää karhun ja ketun tykö. Heti ne nähdessään se kertoo, miten vieras haju söi sen nenän ja sanoo, ettei sillä ole kuonoa enää ollenkaan. Kettu haistaa akku­hapon pienen suden hengityksessä ja sanoo, että nenä tulee kyllä takaisin, kun työntää kuonon märkään sammaleeseen ja hengittää sen läpi oikeaa metsän hajua. Kettu toteaa, että jotkut ihmisen hajut voivat puraista pahasti ja että niitä on hyvä varoa.

Pieni susi käy hengittämässä sammalta. Sen jälkeen se haluaa lähteä löytämään lisää ihmisen hajuja yhdessä ketun ja karhun kanssa.

Aikansa kuljettuaan ystävykset tulevat hiekka-aukealle. Sen keskellä on pyöreä rakennus ja siellä erilaisia tuoksuja. Kettu kertoo, että pyöreä rakennus on tanssi­lava, jossa ihmiset käyvät soitimella. Pieni susi on utelias ja haluaa tietää, miten ihmiset ovat soitimella. Kettu kertoo:

– Naaras pyörittää urosta niin, että urokselle tulee paha olo. Jos uros menee pensaaseen oksentamaan, naaras etsii toisen ja pyörittää sitä. Se haluaa uroksen, joka ei oksenna pensaassa.

– Pensaassa haiseekin pahalle, susi toteaa käytyään haistamassa.

Sitten pieni susi haistaa tanssi­lavalta hajua, jonka päällä on kukkia ja kirpeitä ja makeita tuoksuja. Karhu murahtaa, että ihmiset haisevat omasta mielestään niin pahalle, että ne haluavat piiloutua kukkasten hajun sisälle. Siksi ihmisen haju on joskus vähän piilossa.

Susi sanoo, että se tietää jo vähän, mille ihminen haisee. Karhu haluaa, että susi haistaa vielä ulkona hiekka­kentällä viipyileviä pako­kaasun tuprahduksia.

– Tuokin on ihmisen haju, mörähtää karhu.

– Susi muistaa, kuuluu sutuinen ärmähdys.

---

On satu­viikko, ja peikko laittaa tänne joka päivä yhden vanhan sadun pienestä suden­poikasesta, ketusta ja karhusta. Yhdessä sadut kertovat tarinan siitä, miten pieni susi opettelee tietämään ihmisen: ihmisen hajua etsimässä.