Mummo

Kettu, karhu ja pieni susi etsivät ihmisen hajuja ja saapuvat mustikka­metsään, jossa vanha mummo poimii marjoja. Mummo säikähtää, kun hänen jaloissaan yhtäkkiä pyörii pieni koira, joka haistelee hänen kinttujaan. Eläin on utelias, mutta vaikuttaa villiltä kaikkine susi­maisine piirteineen.

Mummo yrittää rapsuttaa koiraa ja puhuu sille ystävällisesti. Koira väistää kosketusta. Mummo oikaisee selkäänsä, ryhdistäytyy ja katselee ympärilleen näkyisikö koiran omistajaa missään. Silloin jonkin matkan päässä vilahtaa ketun hännän­pää, ja samalla suunnalla suurten honkien luona suuri mörheä karhu seisoo taka­jaloillaan. Mummo säikähtää ja kellahtaa mättäälle istualleen. Hän alkaa kovalla äänellä puhua asioitaan otso­herralle ja lupaa itsensä tälle lounaaksi, jollei marja­korin sisältö metsien kuningasta tyydytä. Hänhän on jo vanha ja elänyt pitkän ja hyvän elämän ja joutaisi jo tästä kivustaan lähtemään. Ystävät ovat jo kaikki menneet edeltä.

Mummo jatkaa sopotustaan ja pieni koira lähestyy karhua. Mummo varoittaa koiraa ja kehuu samalla sen rohkeutta. Ei kaikki koirat niin vaan karhun kimppuun kävisikään. Mummo hymyilee, kun pieni koira ja karhu kohtaavat ja lähtevät sitten yhdessä matkoihinsa. Ja ihan kuin kettu vielä loikkaisi niiden perään ja ne kaikki kulkisivat joukkona metsän siimekseen.

– Se haisi kokonaan ihmiselle, pieni susi murahtaa. – Se pelkäsi karhua. Susi haistoi.

Karhu sanoo, että jotkut ihmiset osaavat olla metsässä. Sitten se muuttuu miettiväisen näköiseksi ja kertoo tarinan karhu­emosta, joka oli ollut poikasiensa kanssa syömässä mustikoita, kun ihminen oli yhtäkkiä juossut emon ja pentujen väliin. Ihminen ei ollut välittänyt karhu­emon murahduksista. Emo oli sitten vähän haukannut sitä ihmistä ja se oli mennyt ihan rikki. Kohta metsään tuli paljon ihmisiä ja ne jahtasivat karhuemoa ja sen poikasia kunnes ne kaikki olivat ihan kuolleita.

Pienelle sudelle tulee karhun tarinasta paha mieli ja se laulaa pienen suruisen laulun. Sen mieli­kuvissa karhun poikaset istuvat ihan metsän reunan mättäillä, kuuntelevat sen laulua ja iloitsevat siitä, että ne muistetaan muutenkin kuin nahoista, jotka koristavat metsästys­majan seinää jossakin ihmisten maailmassa.

---

On satu­viikko, ja peikko laittaa tänne joka päivä yhden vanhan sadun pienestä suden­poikasesta, ketusta ja karhusta. Yhdessä sadut kertovat tarinan siitä, miten pieni susi opettelee tietämään ihmisen: ihmisen hajua etsimässä.