Matkakertomuksia

Iso­pappani oli maailmaa nähnyt mies. Kesä­lauantaisin hän istui rannassa vanhan tynnyri­saunan rappusilla ja turisi seikkailuistaan. Me lapset kuuntelimme hiiskahtamatta.

Iso­papan tarinoissa oli aina kauniita naisia. Monet niistä hän oli kohdannut itä­mailla sulttaanien hoveissa tai hierottuaan taika­lamppua. Kun kysyimme, miten hän pääsi hoviin, hän kertoi heiluttaneensa sapeliaan ja tehneensä sillä mitä pitikin. Oikea sapelin heilautus avaa kaikki ovet, hän sanoi ja virnisti päälle. Taika­lampun henkikin jää mielellään sellaista katselemaan.

Rauhan­piippua iso­pappa oli oppinut polttamaan intiaanien tykönä. Sielläkin intiaani­naiset – squawt – olivat olleet toinen toistaan kauniimpia ja halunneet tehdä iso­papan olon hyväksi. Iso­pappa huokaili muistaessaan nuoruutensa tapahtumia ja kehui intiaani­naisten taitavuutta. Vaikka me lapset tiukkasimme, mitä hän tarkoitti ja miten se hyvä­olo syntyi, iso­pappa myhäili, eikä suostunut kertomaan. Sen sijaan hän sytytti yhden rauhan­piipuistaan ja puhalsi savu­kuvioita. Se oli meistä jännittävää. Niitä sai tökkiä sormella.

Kaikkein jännittävimpiä olivat kuitenkin iso­papan kertomukset Afrikasta. Hän sanoi viettäneensä siellä monta vuotta ja asuneensa pienessä kylässä, jonka majat oli tehty savesta, heinistä ja lannasta. Iso­pappa kertoi, että hän opetteli kieli­taitoja kylän naisten kanssa, mutta ei ikinä oppinut puhumaan heidän kieltään. Se ei kuitenkaan iso­pappaa haitannut, vaan hän ryhtyi kylän poppa­miehen oppilaaksi. Tai oikeastaan se oli poppa­nainen, joka opetti iso­pappaa olemaan oikea mies. Sellaisenkin taian, että kun hymyilee niin muutkin hymyilevät eikä vanhenekaan niin kuin tavallisesti. Minäkin kokeilin ja iso­pappa hymyili minulle. Se oli hyvä taika.

Suomessa on kuitenkin kaikkein parhaat saunat, iso­pappa kertoi ja taputti saunaansa. Sitten hän vinkkasi silmäänsä ja sanoi käyneensä kuussa sillä saunalla. Piti vaan lämmittää kiuas tulisen kuumaksi – koivu­klapeilla, hiilillä vaikka tai atomin ytimillä – ja heittää vettä kiville. Sauna nousi ja kääntyili sen mukaan, mihin kohtaa kiviä vesi osui. Mekin halusimme kuuhun ja iso­pappa lupasi. Heitimme vaatteet pois ja kirmasimme lauteille.

Iso­pappa nakkeli vettä kiukaalle. Sauna puhisi, ja sen seinät paukkuivat. Me painoimme päätä polviin ja kysyimme onko vielä pitkä matka. Ei ollut, vaan olimme perillä. Iso­pappa sanoi, että saunan oven edessä aukeaisi Rauhallisuuden meri. Sitten hän varoitti meitä meren­neidoista. Ne ovat uteliaita penteleitä ja tulevat aina rantaan katsomaan vieraita ja koittavat viedä niitä mukanaan meren syvyyksiin. Iso­pappa sanoi, että meren­neidot ovat ainoa nais­väki, jonka kanssa hän ei tule toimeen. Hän kuitenkin lupasi hakea meille vettä merestä, jotta saamme sanoa peseytyneemme kuun meressä.

Niin hän tekikin. Ulkoa kuului hirmuinen loiske ja kohta isopappa tuli sisälle. Hän laski kaksi sangollista vettä saunan lattialle, kehotti meitä juomaan toisesta ja pesemään toisessa. Itse hän meni kohentamaan kiukaan alla puhisevaa tulta. Kuun vesi virkisti, ja me kapusimme lauteille. Iso­pappa ajoi saunan takaisin koti­rantaan muutamalla kauhallisella. Sitten hän komensi meidät nukkumaan ja sanoi, että hänen täytyy vielä pistäytyä Humalassa, eikä sinne voi ottaa lapsia mukaan.