torstai 10. syyskuuta 2015

Ilmoitus - K18

– Se on nyt myynnissä, Mailis toteaa ja napauttaa sanoma­lehteä punaiseksi lakatulla kynnellään.

– Mikä? Niclas kysyy ja hörppää kahviaan, ottaa vielä toisen yrtti­croissantin.

– Jannen ja Jonnan entinen koti.

– Ohos. Myyjä ei varmaan kerro, tai ei uskalla kertoa… en ainakaan usko.

– Ei. En minäkään usko. Enkä kertoisi, sen puoleen.

– Siellä on pitänyt tehdä tosi iso remontti. Ei sellaisia jälkiä saa siivoamalla pois.

– Ei varmasti! Kattoa myöten koko kämppä täynnä verta ja roiskeita.

– Mistä Jonna sillä tavalla suuttui? Tiedätkö?

– Kissasta, kuulemma.

– Siitä norjalaisesta metsä­kissastako?

– Siitä. Janne ei suostunut pitelemään sitä sylissään ja paijaamaan.

– Sellaista kynsien kipristelijää! Ei mikään ihme.

– Mutta silti. Minusta Jonna pillastui vähän liikaa. Ja mistä se sen haulikon sai?

– En tiedä.

– Onneksi kissa jäi henkiin, vaikka Jannen lapsetkin kuolivat.

– Ei Jonna kissaansa tappaisi suurin surminkaan, vaikka itsensä sitten tappoikin.

– Mitäs sanot, ostettaisiinko tuo kämppä?

– Käydään nyt ainakin katsomassa, sentään täys­remontoitu. Kaikki uutta, ajattele.

– Sinne voisi ottaa sitten kissankin, vaikka persialaisen. Ne ovat minusta tosi suloisia.

9 kommenttia:

  1. Tuo voisi olla hyvinkin totta. Nykyään ihmiset kimpaantuu mitä kummallisimmista asiosta ja käyttää surutta koviakin astaloita raivonsa tukena. Mutta seuraavakin pari sitten kissan hankkisi...

    VastaaPoista
  2. Toki taloon jäi entinenkin kissa, se norjalainen.

    VastaaPoista
  3. Sinä, peikko, osaat kyllä kirjoittaa dialogia siihen malliin, että vaikka puhe menisi kuinka mahdottomuuksiin tai olisi kuinka levotonta tahansa, se tuntuu ihan luonnolliselta ja kodikkaaltakin. Olen ihan otettu.

    VastaaPoista
  4. Kissa ei onneksi kuollut ja siellä se odottelee uusia asukkaita.

    Ihanaa viikonloppua peikkokullalle.

    VastaaPoista
  5. Oiskohan sittenkin kannattanut paijata ja silitellä sitä kissaa siksikin, sillä eläin on ihmisen paras ystävä.
    Naseva satu, jota en voinut nauramatta lukea.

    VastaaPoista
  6. Voi taivas sentään, että vielä lisää kissoja siihen taloon?
    En kyllä ihan heti menisi ostamaan sitä taloa, hi!
    En edes ilaman kissoja!

    VastaaPoista
  7. Pahaenteisiä tuntuja tulee, ettei vaan sama toistu.
    Tässä on hyvät kauhuelokuvan ainekset.

    VastaaPoista
  8. Onneksi varoitit, että juttu on K-18. Olihan kovan sarjan juttu.

    VastaaPoista