torstai 3. syyskuuta 2015

Kahvilla

Kaksi jo elämää nähnyttä naista astelee kahvilan tiskiltä. Molemmilla on oikea, asetilla keikkuva kahvi­kuppi ja erillinen lautanen kahvi­leivälle. Toisen naisen, Emilian, lautasella on voi­pulla ja kuusi paperiin käärittyä sokeri­annosta. Kupissa on mustaa kahvia. Lydian kupissa on kerma­kahvia ja lautasella voi­sarvi.

– Mukavaa, että saatiin kupit, Lydia toteaa. – Nykyään kun joka paikassa on vaan mukeja.

– Minusta kupit saisivat olla oikeaa porsliinia. Nämä saviset ei ole ollenkaan samanlaisia.

Keskustelu kupeista jatkuu, ja naiset istuutuvat pöytään. Emilia sulattaa sokeria kahviinsa ja tekee siihen pyörteitä lusikallaan. Lydia nirhaa voi­veitsellä voi­sarvea keskeltä kahtia.

– Miksi sinä noin teet? Emilia kysyy.

Lydia ei vastaa. Hän nostaa sarven­puolikkaat otsalleen ja huutaa väpäjävällä äänellä:

– Möö!

– Juotkohan sinä liikaa kermaa? Emilia hörähtää, kaivaa laukustaan kakku­kynttilän ja työntää sen jalan voi­pullaansa. – Muutut pian kokonaan lehmäksi.

– Mitä juhlitaan? Lydia kysyy, kallistaa päätään ja osoittaa kynttilää sarvillaan. – Meinaatko sytyttää sen?

– Ei kahviloissa saa enää polttaa. Laki on sellainen.

– Entä juhlat?

– Uljas rupesi yrittäjäksi ja pärjää hyvin.

– Ihan totta? Mitä se tekee?

– Syö. Sillä on puolesta­syönti­palvelu. Ihmiset tykkäävät siitä.

– Uljaastako? No onhan se…

– Puolesta­syömisestä. Ajattele, jollei ehdi työ­päivänä syömään, sen voi ulkoistaa Uljaan firmaan. Tai jos on ostanut liikaa ruokaa eikä pystykään syömään kaikkea. Nykyään on niin noloa heittää mitään pois. Tai jos lapset eivät suostu syömään aamu­puuroa.

– No ei ainakaan tartte tulla nälkäisenä kotiin.

– Ei varmasti, Emilia nyökkää. – Uljas on tosi hyvin­voivan oloinen. Ja tiedätkös…

– No?

– Taisto. Se on katsonut mallia isosta veikastaan, ja sillä on nyt puolesta­juonti­palvelu.

– Sekö kännää ihan työkseen?

– Ei se mitään kännäämistä ole vaan erikois­palvelua. Ajattele bisnes­miestä, jota vasta­puoli yrittää juottaa ennen sopimus­neuvotteluja. Taisto menee ja juo bisnes­miehen puolesta. Tai jotain ala­ikäistä, joka ei vielä pääse ravintolaan. Taisto käy ottamassa kuppia sen puolesta.

– Ja siitä tienaa, niinkö?

– Varmasti. Molemmilla on uusi auto, kesä­mökki, kaksi moottori­pyörää, vene, pieni heli­kopteri, ja kuusi­toista asunto-osaketta ihan sijoitus­mielessä. Kyllä yrittäminen kannattaa.

– Varmaan. Voitko kaataa minulle kahvia tuohon tassille?

Emilia nyökkää, kaataa kahvia Lydian lautaselle ja työntää sen aivan pöydän reunaan tämän eteen. Lydia kumartuu ja törröttää huulensa, imaisee pitkän ryystön ja ähkäisee päälle.

– Voisit kaataa itsekin, jos laskisit nuo voi­sarvet pöydälle, Emilia sanoo ja raapaisee tuli­tikulla tulta kynttiläänsä.

Hälytin pärähtää soimaan. Ovi lennähtää auki. Palo­miehet ryntäävät sisään. Kynttilä niistetään kolmella nenä­liinalla. Poliisi hakee Emilian ja Lydian. Lydia kieltäytyy lähtemästä ja puskee poliisia voi­sarvillaan. Poliisi älähtää. Emilia karkaa, ryntää kulman ympäri ja muuttuu harakaksi. Lydia hyppää harakan selkään, pitelee sarviaan ja laulaa aidalla istuvista variksista samalla, kun harakka nousee kattojen ylle ja suuntaa kohti laskevaa aurinkoa.

10 kommenttia:

  1. Hauska, suorastaan nerokas tarina! Miten yksinkertaista löytää itselleen työtä. Ei tarvita kuin mielikuvitusta. Mutta taitaa olla niin, että ikävä kyllä sitä ei ole kaikilla, mielikuvitusta, eikä siis työtäkään. Tasan ei käy Herran lahjat, niin se on aina ollut ja on aina oleva!

    VastaaPoista
  2. Mainio tarina kerrassaan!
    Mun Vaimo on harakka. Tarttiskohan hypätä sen selkään. ;DDD

    VastaaPoista
  3. Tuossahan hyvät vinkit työpaikan hankintaan. Voisin ryhtyä sijaissyöjäksi, mutta en söisi pihvejä. Hauska tarina ja loppu oli varsin lennokas.

    VastaaPoista
  4. Arvaa kuka nauroi, en ainakaan minä, se oli joku puolesta nauraja:) Minusta oli ihana kun Lydia sanoi ammuu ja puski poliiseja voisarvilla silmään, voi että! teen heti saman, eikä tartte syyttää apinoinnista, minkä sille voi, jos saa vaikutteita niin että peikottaa koko rahalla:)

    VastaaPoista
  5. Minä voisin muuttaa tuonne Peikon maailmaan. Siellä on elo huoletonta niin.

    VastaaPoista
  6. Ihan hallitusohjelman mukainen tarina ja urakehitys, yrittäjyys kunniaan ;)

    )puolestakirjoittajakallekin voisi löytyä töitä...)

    VastaaPoista
  7. hesassa olis paljon puolesta syöjiä, leipäjonot on kilometrien pituiset.. peikkometsässä kaikki on vaan jännää ja muuttuva. minä voisin olla vaikka lokki, ne on aika hyviä puolesta syöjiä myös, torilla nappaavat leivän suustakin.. kääk..

    VastaaPoista
  8. Hah-hah-haa, Peikko on h a u s k a mies ;D

    VastaaPoista
  9. Äärest idearikasta työpaikan hankintaa. Toivottavasti puolestasyöjän ja puolestajuojan oma terveys kestää noin rankat duunit.
    Lentoon lähti, kun tarpeeksi lämpis, kuulee joskus sanottavan, kun on oikein villi ajatus.

    VastaaPoista
  10. silivatiseilaa silivatiseilaa ja yksi lensi pois...

    VastaaPoista