Sivistystä

Miehen edessä pöydällä on lasillinen punaviiniä ja kirja, joka on auki muutamaa sivua ennen loppua. Käden­ojentaman päässä on toinen kirja. Mies kostuttaa huuliaan puna­viinillä ja kirjoittaa kolme sanaa pieneen vihreä­kantiseen muisti­vihkoonsa.

– Onko tässä tilaa? punaiseen mekkoon pukeutunut nainen kysyy ja istuu odottamatta vastausta.

Mies vilkaisee naista, nyökkää ja kääntää sitten katseensa kirjaan. Lämmin tuoksu pelmahtaa miehen nenään. Nainen kääntää pöydällä lojuvaa kirjaa niin, että sen kansi on häneen nähden oikein perin.

– James Joycen Odysseus, hän toteaa. – Haastava kirja.

Mies hymyilee ja katsoo naista tämän mustan­ruskeisiin silmiin. Naisen huulten puna reunustaa valkeita hampaita. Silmät tuikkivat.

– Mutta mukava. Minulla on tapana lukea se muutaman kerran vuodessa ihan säilyttääkseni kunnon vireen.

– Mitä sinä nyt luet? nainen siirtyy lähemmäs miestä nähdäkseen kirjan, jonka kannen mies on kääntänyt näkyviin. – Volter Kilven Alas­talon salissa. Sinähän se vasta lukija olet.

– Joo. Tykkään sivistyksestä. Sitä on eniten kirjoissa.

– Olen niin samaa mieltä. Kuule. Haluaisitko lisää viiniä? Voisin tarjota. Minulla on kotona hyvää vuosi­kertaa, ranskalaista. Ja muutama todellinen klassikkokin.

– Hmm. Kuulostaa hyvältä. Nytkö?

– Nyt. Käyn vaan ensin puuteroimassa nenäni.

– Käy. Hyvää on helppo odottaa.

Puhelin soi miehen taskussa. Nainen nousee, hipaisee miehen kättä ja kääntyy mennäkseen.

– Palaan pian.

– Kaikessa rauhassa vaan, ei hoppua, mies sanoo ja kaivaa puhelimensa esiin. – Erkki.

Hän kuuntelee hetken ja jatkaa:

– Mikäs tässä, baarissa pimuja pyydystämässä. Mitä? Niin. Yksi misu on kierroksessa. Aika kiva, sellainen seiska puoli. Mitenkö? Vanha konsti: on lukevinaan jotain tiilis­kiveä ihan sen loppu­puolelta. Joo. Sivistys kuule tehoaa. Ne on heti ihan vahaa. Niin, misut. Ja kuule –

– Kuulin jo tarpeeksi, nainen tokaisee ja ottaa laukkunsa tuolin alta. – Unohdin tämän. Ja nyt aioin unohtaa sinut, senkin auer­vaara. Sika. Viinistä, saati mistään muusta, ei ole enää puhettakaan.

– Miten leidille vaan parhaiten passaa, Erkki sanoo ja kääntää naiselle selkänsä, nostaa puhelimen uudelleen korvalleen. – Joo. Pääsi irti. Ei mitään soreja. Näitä sattuu. Uutta matoa koukkuun vaan.

Hän vilkaisee pois kopistelevan naisen perään, kurottaa Joycen Odysseuksen eteensä ja avaa sen viidenneksi viimeiseltä sivulta.