Alef א

– Mitä tämä on, äiti? Jaana kysyy ja tökkii lusikallaan tytisevää, kirkas­väristä jälki­ruokaa.

– Jelloa, lapsi. Hyvää. Syö.

Jaana maistaa. Hyytelöstä lohkeaa palanen, joka sulaa nesteeksi lapsen suussa. Maku­aromit kietoutuvat kielen ympärille ja hierovat ikeniä.

– Aika hyvää, mutta maistuu vihreälle, hän sanoo. – Miksi tämä on punaista?

– Jelloa on vaikka minkä väristä. Se on tehty sokerista, väri­aineista ja keino­mauista.

– Sokerista? Se on varmaan hurjan terveellistä.

– Totta kai. Haluatko lisää?

– Haluan oppia tekemään tätä ihan itse, montaa väriä. Saanko äiti?

– Toki. Katsos, täällä on näitä purkkeja, joiden sisältö vaan sekoitetaan veteen ja annetaan hyytyä. Kokeile.

Jaana kokeilee. Hän tekee suuren laakean hyytelön ja leikkaa siitä palasia pipar­kakku­muoteilla. Pian pöydällä seisoo hyytelö­pupuja, hyytelö­kuusi ja monta hyytelö­ukkoa ja -akkaa.

– Sehän on hieno asetelma, äiti sanoo.

– Minä teen niitä vielä lisää, Jaana lupaa ja ottaa taas uuden hyytelö­purkin. – Iskäkin neuvoi yhden konstin.

– Sehän on mukavaa, äiti toteaa ja palaa sohvalle kirjansa pariin.

Jaanalla on jo kolmatta kymmentä hyytelö­ukkoa ja lukuisia hyytelö­elukoita, kun hän ryhtyy piirtämään isän neuvojen mukaan niiden otsaan Alef-merkkejä. Kuluu vain hetki ja hyytelö­hahmot alkavat liikehtiä. Hyytelö­kirahvi nousee pystyyn ja menee syömään äidin fiikusta, hyytelö­puput loikkivat ympäriinsä ja pistävät päänsä jokaiseen löytämäänsä piiloon.

Hyytelö­ukot ja -akat ryhtyvät hommiin. Ne hakevat yhä lisää hyytelö­purkkeja ja tekevät lisää hyytelö­olentoja, joilla kaikilla on Alef-merkki otsassa valmiina.

– Äiti, tule katsomaan.

Äiti tulee. Hänen suunsa tiukkenee viivaksi.

– Iskä taisi ketkuttaa sinua, lapsi. Se teetti sinulla hyytelö­golemeja.

– Mitä ne golemit ovat?

– Tuo merkki sen tekee. Ne ovat apulaisia, jotka tekevät sitä, minkä ne luulevat oikeaksi. Nyt ne jatkavat sinun hyytelö­leivontaasi.

– Mitä pitää tehdä, äiti? Minua jo vähän pelottaa.

– Hae iskä. Se saa hoitaa tämän.

Jaana hakee isänsä, joka istuu kellari­loukossaan ja pelaa video­pelejä. Äiti heiluttaa iskälle sormea ja polkee jalkaa. Iskä näyttää nöyrältä. Sitten hän istuu keittiön pöydän ääreen ja ryhtyy syömään golemeja. Hän syö ja syö, kunnes golemi­hyytelöä pursuaa hänen korvistaan ja silmistään, eikä häntä enää kunnolla edes näy pullistuneen vatsan takaa.

Kun enää yksi golemi­kirahvi on jäljellä, Jaana nappaa sen suuhunsa ja kehuu maultaan hyväksi. Sitten hän taputtaa iskän kaljua ja sanoo:

– Se oli hyvä temppu, iskä. Minä kokeilen sitä huomenna uudelleen.