Jänikset istuvat ympyrässä vuoren laella. Jokaisella niistä on paksu sikari hampaissa ja konjakkilasi käpälän ulottuvilla.
– Ai papana, pupu kiljahtaa. Se oli unohtanut ottaa sikarin suustaan ennen kuin oli hörpännyt konjakkia. – Nyt tämä käärö ei enää savua.
– Ota tuosta, nestorijänis sanoo ja nakkaa tikkurasian luokan nuorimmalle.
Pupu ravistaa tikkuaskia ja muistelee, miten sitä käytettiinkään. Se oli näyttänyt niin helpolta, kun nestori oli sytyttänyt tikun, ja heidän piti vain imaista siitä tuli sikarin nokkaan. Nestori katselee pupun touhuamista, mutta jättää tämän sitten selviämään omin avuin. Siinähän oppisi.
– Ensin imaistaan ja sitten puhalletaan, nestori sanoo ja näyttää mallia. Sen kummastakin suupielestä pöllähtää kaunis toroidin muotoinen savurengas. – Tehkääpäs perässä.
Koko luokka imaisee sikareistaan ja puhaltaa savua. Joitain yskittää. Savupilvet näyttävät pelkästään pilviltä, eivät toroideilta. Pupu pelkää jäävänsä muista jälkeen ja hätiköi tulitikkulaatikkonsa kanssa niin, että kaataa konjakkilasin päälleen.
– Hupsis, se toteaa ja virnistää halkinaisesti.
– Uudelleen, nestori neuvoo, imaisee sikariaan ja puhaltaa savusta jäniksen naaman ja sille pitkät korvat.
Luokka yrittää tehdä perässä, mutta ei siitä mitään tule. Itkuntyrskähdyksiä kuuluu sieltä täältä.
– Savu pitää ajatella sellaiseksi kuin haluaa sen olevan, nestori neuvoo. – Se menee sitten itsekseen oikeaan muotoon. Ajatelkaapas vaikka kettua.
Luokan korvat hörähtävät pystyyn, ja jokainen juo kaiken konjakkinsa. Kettu on niin pelottava, ettei sitä oikein uskalla ajatellakaan. Nestorijänis polkaisee jalkaa, joten ei auta kuin totella. Jokainen puristaa silmänsä umpeen ja ajattelee kettua. Kun luokka sitten imaisee savua ja puhaltaa sen ulos, savupilvet yhtyvät ja näyttävät aivan ketulta, joka seisoo jänisten keskellä suu ammollaan ja häntä pitkänä.
– Ähäs. Sainpas, pupu kiljahtaa, heiluttaa palavaa tulitikkua ja säikähtää savukettua. Tulitikku tipahtaa ja pupun konjakin kastelema turkki syttyy palamaan. Pupu kiljuu ja juoksee ympäriinsä, muistaa saamansa opin ja heittäytyy pitkäksi maahan. Siinä se huutaa henkensä hädässä, kierii ympäriinsä ja sytyttää aluskasvillisuutta ja edellisvuotista kariketta tuleen.
Luokka katselee pupun kierimistä. Nestoripupu selittää niille, miten tuli polttaa pupua ja leviää metsään, joka palaisi pian kokonaan, jollei kesä olisi ollut niin kovin sateinen. Pian tuli tukahtuu omaan mahdottomuuteensa ja sammuu itsestään.
Pupukin nousee vielä ylös. Suurin osa sen turkista on poissa ja nahka täynnä palorakkuloita. Sen naamalla läikkyy ylpeä, nokinen hymy.
– Ajoin ketun pois, pupu toteaa ja polkaisee jalkaansa.
– Se on totta, nestori myöntää. – Se kettu katosi taivaan tuuliin.
Minkälainen olisi savususi tai savukarhu. Pitääkin kokeilla oikein ajatella kun sytytän tulitikun.
VastaaPoistaMeillä on täällä pupuja ja kettuja. Konjakki ja sikarit puuttuu. Huomenna ostoksille...
VastaaPoistaÖöö, sikarista
VastaaPoistaei nyt ollutkaan niin väliä mutta konjamiinisiivun soi lomalainen isselleen!
Pupua kyllä kävi vähän sääli... miksi juukelissa jänöt yrittää olla ihmisiä????
Onneksi kettu katosi, vaikka hiukan kyllä tuo pupu säälitti, kun paloi... Jäin miettimään tuota savua, että se pitäisi ajatella sellaiseksi kuin sen haluaa olevan - pätisikö myös muihin asioihin (pätisikin...)
VastaaPoista