Kahvi

– Alkaa vähän ramaista, mies sanoo ja venyttelee käsiään päänsä yli. – Kahvi voisi tehdä hyvää.

– Kahvi on tosi epäterveellistä, et viitsisi aina kitata sitä niin paljoa.

– Tykkään kahvista. Se on hyvää.

– Ei se nyt niin hyvää ole, että sitä pitäisi juoda vähän väliä. Ottaisit vaikka jääkaapista jotain. Siellä on vielä sitä kinkunrasvaa. Otat vaikka sitä pari lusikallista.

– Sinä ja sinun kinkunrasvasi. Et koskaan viitsisi keittää kahvia, vaan olet aina ehdottelemassa jotain muuta. Rasvaan kohta sinut sillä kinkunrasvalla, jollei tuo kitinä lopu.

– Ei siihen mikään rasvaaminen auta. Olen aivan täynnä kahvin keittämistä. Aamukahvia ja iltakahvia, päiväkahvia ja iltapäiväkahvia, pullakahvia ja kakkukahvia, kahvia jälkiruuaksi ja välipalaksi, kahvia kavereille ja vieraille. Kas kun et ole keksinyt haluta kahvia termospulloon, kun lähdet jonnekin.

– Enpäs olekaan. Sehän on hyvä idea, mies ilahtuu. – Heti huomisesta lähtien haluan. Muistat sitten muistuttaa, jollen minä itse muista.

– Muistan muistan jos muistan.

– Nyt voisit sitten ja turauttaa muutaman kupposen.

– Kysypäs välillä joltain muulta. Minua ei nyt yhtään huvita.

– Keltä muulta minä sitä nyt kysyisin? Sehän on sinun hommiasi. Sitä varten sinut on tähän taloon tuotu.

– Kahvinkeittäjäksi? Minut? Oletko tosissasi? Että et halua mitään muuta, että et välitä kauneudestani tai näistä kaarista?

– En pätkääkään, haluan sinulta vain kahvia. Pistä se nyt tippumaan, ennen kuin suutun.

– Aina vaan kahvia. Ei uskoisi. Aina yhtä ja samaa. Että on yksioikoinen äijä. Ja minä kun olen vuosikaudet keittänyt sille kahvia. Ihan pienimmästäkin vihjeestä...

Mies hermostuu ja hakee jääkaapista maitotölkin, lyö sen kahvinkeittimen viereen ja noutaa pussillisen kaakaojauhetta siihen kaveriksi.

– Laita sitten kaakaota jos kerran kahvinkeitto ei huvita, hän tiuskaisee.

– En voi, kahvinkeitin parkaisee. – Minun sisuskalut eivät kestä noin vahvoja aineita. Saan pöhön ja haurastuman ja henkikin rupeaa haisemaan pahalle. Enkä tykkää niistä pesuaineista, joita olet pakottanut minut nielemään.

– No teetkös sitten sitä kahvia?

– Teen minä, keitin lupaa.

– Vahvaa ja hyvää, eikös?

– Niin. Ja kuumaa. Viitsitkö antaa vähän vettä ja poroja?

Posauspommit

Ensimmäiset pamahdukset saavat pienen valkean koiran höristämään korviaan. Sen pää nousee ja kurkusta rupeaa kuulumaan matala urina. Onkohan joku tulossa pihalle, joku sellainen joka ei tunne tapoja. Ulkona pamahtaa taas, ja pieni koira haukahtaa kysyvästi. Nyt on joku ihan selvästi tullut liian liki taloa.

Mies kertoo koiralle, että ulkona ammutaan raketteja ja ne siellä pamahtelevat, että pauketta ja rätinää kestää melkein koko yön. Koira murahtaa, että se ei ihan aina millään ymmärrä ihmisten touhuja.

Ilta kuluu ja koira torkkuu. Välillä se raottaa silmiään, katsoo hetken televisiota ja komentaa kaikki siellä näkyvät vieraat koirat ja hevoset pois, juoksee vielä ympäri taloa varmistamassa, etteivät ne ole salaa piiloutuneet mihinkään.

Kun mies alkaa vetää lämpimiä vaatteita ylleen, koira katsoo hämmästyneen näköisenä pää kallellaan.

– Iltakävelyn aika, mies toteaa ja vetää kirkkaansiniset huopanullit jalkaansa. – Tule.

– Siellä paukkuu, pieni valkea koira sanoo. – En tykkää siitä.

– Kyllä me yhdessä pärjätään, mies rohkaisee koiraa ja kiinnittää taluttimen. – Mennään.

Koira loikkaa ovesta pihalle. Saman tien lähistöllä pamahtaa ja piha on hetken kirkas kuin salaman iskiessä. Koira hätkähtää ja vetää taluttimen tiukalle, sillä on selvästi kiire ja hoppu. Koira vetää ja mies tulee perässä. Ulkona on paikka paikoin lapsia, jotka räjäyttelevät pommeja tai ampuvat raketteja niin, että paksu ruudin savu tuprahtelee ja peittää näkyvyyttä.

– Etkö halua tänään haistella paikkoja, mies kysyy, kun koira etenee tihein askelin pysähtymättä mihinkään.

– En, koira sanoo, katsahtaa takanaan tulevaa miestä ja vetää hihnaa kireämmälle. – Mennään reippaasti.

Mies alkaa olla jo ihan läkähdyksissä. Pikkukirpeä pakkanen nipistelee miehen varpaita. Kävely kuulostaa erilaiselta kuin tavallisesti. Koiran kynsien rapse tallattua lunta vasten peittyy jymähdysten, paukkeen, rätinän, huudahdusten, sihinän ja suhinan alle. Maailma on muutenkin erilainen: savu, värit, välähdykset ja äänet kuormittavat kaikkia aisteja samalla kertaa. Mies koettaa osoittaa koiralle hienoimmat posaukset, mutta koira ei jaksa kiinnostua niistä, ei edes jäädä ihailemaan taivaalta putoavia värillisiä tähtiä.

Koira ja mies palaavat kotiin. Koira käy pitkäkseen, haukottelee ja laskee kuononsa etutassujen päälle. Mies tulee siihen liki ja kehuu koiraa reippaaksi ja lujahermoiseksi, kysyy vielä, pelottiko sitä ollenkaan.

– Joo, koira tunnustaa. – Mutta nyt en enää viitsi pelätä.

Hello Words

Uusi vuosi, uusi aamu